Ei pelkästään säälistä

Ketkä itse asiassa tässä yhteiskunnassa ovat syrjäytyneitä nuoria?

Se on hyvä kysymys, sillä syrjäytyminen on lavea ilmiö, ja määritelmästä riippuen syrjäytyneiden nuorten määrä heittelee useilla kymmenillä tuhansilla.

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä lähestyy Evalle tekemässään raportissa ongelmaa työssäkäyntitilastojen näkökulmasta.

Myrskylä katsoo syrjäytyneiksi sellaiset työvoiman ja opiskelun ulkopuoliset 15–29-vuotiaat, joilla ei peruskoulun lisäksi ole muuta koulutusta.

Tämän määritelmän mukaan heitä oli toissa vuonna 51 300 eli viitisen prosenttia ikäryhmästä.

Todellisuus on huomattavasti karumpi. Tilastojen ulottumattomissa on nimittäin paljon niitä, jotka mielenterveys- ja päihdeongelmien tai rikollisuuden takia ovat luiskahtaneet yhteiskunnassa sivuraiteille.

Myrskylän selvityksessä kaksi asiaa pistää silmään. Syrjäytyneiden porukasta peräti 64 prosenttia oli miehiä ja toiseksi: maahanmuuttajamiesten syrjäytymisriski on lähes kolminkertainen kun heitä verrataan kantaväestön kouluttamattomiin miehiin.

Virkamiesten ja tutkijoiden hyllyt notkuvat hyvinvointivaltiota syleileviä syrjäytymistutkimuksia. On aivan selvää, että ongelmaa vastaan on taisteltava laajalla rintamalla – neuvolasta alkaen, jotta huono-osaisuuden periytymisriskiä saadaan purettua.

Kyydistä pudonneiden joukko on kaikkea muuta kuin yhtenäinen. Nyt on otettava kiinni syrjäytyneiden kovasta ytimestä: koulutusputkesta syrjään jääneistä nuorista miehistä ja maahanmuuttajista. Ja mistäpä muusta on aloitettava kuin koulutuksesta ja kotouttamisesta.

Hyviä toimintamalleja on jo kehitelty, nyt on vain tiivistettävä toteuttamistahtia. (AL 2.2.) On yksinkertaisesti tyhmän lyhytnäköistä, jos ponnistus tyssää rahapulaan. Kerran syrjäytynyt ei ole aina syrjäytynyt; joukko elää koko ajan, vain kolmasosaa voidaan pitää pysyvästi syrjäytyneenä.

Huono-osaisuuden inhimillistä puolta lainkaan vähättelemättä pelissä on koko hyvinvointivaltion tulevaisuus, sillä väestön vanheneminen muuttaa radikaalisti huoltosuhdetta. Työvoiman tarve on huutava.

Syrjäytyneisyys ei tule ainoastaan kalliiksi. Se myös murentaa yhteiskunnan yhtenäisyyttä, kun hyvinvointierot kasvavat. Eikä tarvitse mennä Ruotsia kauemmaksi havaitakseen, millaista jälkeä syntyy, kun maahanmuuttajat jäävät yhteisön ulkopuolelle.

Huono-osaisuus kulkee yleensä käsi kädessä päihdeongelmien kanssa. Loputtoman ymmärtäväinen asenne nuorten alkoholinkäyttöä kohtaan on kohtalokasta. Paljon olisi jo voitettu jos veltot ja välinpitämättömät asenteet tässä asiassa muuttuisivat.

Vähitellen voitaisiin lopettaa myös itsetyytyväinen piehtarointi peruskoulua ylistävissä Pisa-tutkimuksissa.

Jokin koulujärjestelmässä mättää, kun joka viidennen pojan ja joka kymmenen tytön oppimishalut on peruskoulussa loppuun kaluttu.

Nyky-yhteiskunnassa heillä ei ole paljon jakoa.