Kronikka: Ja Aamulehden presidenttiehdokas on...
Pitkin syksyä mietimme Aamulehden pääkirjoitustoimituksessa presidentinvaalien toista kierrosta. Pitäisikö Aamulehden asettua pääkirjoituksessaan toisen ehdokkaan puolelle?
Asiasta oli kaksi vahvasti eriävää mielipidettä.
Parhaaseen länsimaiseen sanomalehtiperinteeseen kuuluvat rohkeat kannanotot. Usein poliittisesti epäkorrektitkin. Kun kansakunta tekee tärkeitä päätöksiä, lehti osallistuu keskusteluun kertomalla oman mielipiteensä.
Suomessa perinne on toinen. Suuret lehdet katkaisivat muodollisetkin siteensä poliittisiin puolueisiin 20 vuotta sitten. Erilleen kasvaminen oli alkanut jo 1970-luvulla, joten suhteet oli helppo päättää myös virallisesti.
Sitoutumattomuusjulistuksilla oli seurauksia. Lehtien mielipiteenmuodostus tarkentui, mutta samalla pyöristyi. Haluttiin näyttää, että ero puolueisiin on todellinen ja vältettiin kiivaita poliittisia kantoja.
Lehtien linjamielipiteissä – siis pääkirjoituksissa – on edelleen sama henki. Otamme kantaa Afganistanin tilanteeseen ja Iranin ydinaseisiin, vaadimme hyvää vanhustenhoitoa, kansalaisyhteiskuntaa, tasa-arvoa, puolustamme omaa aluettamme. Olemme hyvän puolesta pahaa vastaan, mutta aika neutraalisti.
Vaalipääkirjoituksissa asenne korostuu. Lehtien mielestä kaikki ehdokkaat ovat hyviä ja kansa päättää. Sitten pulinat pois. Lehtien pääkirjoituksia yhdistää varovaisuus. Tiukka mielipide vaihtuu asia-analyysiksi.
Pitäisikö pyöreyteen veistää kulmat? Jos Aamulehti kirjoittaisikin pääkirjoituksessaan, että kahdesta ehdokkaasta X on selvästi parempi.
Perustelut lehden linjan, arvojen ja lehden ajamien asioiden mukaan.
Reaktio on helppo arvata. Mahdoton kohina, että Aamulehti on luopunut sitoutumattomuudestaan. Polttoainetta sosiaalisen median kiivailuryhmiin, uhkauksia tilausboikoteista, yleinen mekkala.
Ihmisille olisi turha korostaa, että lehti kertoo kantansa vain pääkirjoituksissa. Uutiset tehdään avoimilla uutistyön perusteilla. Muun mielipidekirjoittelun pitääkin poiketa lehden pääkirjoituksista, mutta niistä vastaavat kirjoittajat omalla nimellään. Niin toimittajat kuin lukijatkin. Lehden pitää olla mielipiteitten tori, jota pääkirjoituksen kanta ei saa kahlita.
Silti ajatus kutkuttaa. Jos mielipiteeseen on selkeät perusteet, se pitää kertoa. Myös kanta seuraavaan tasavallan presidenttiin. Lehti on sitoutumaton, mutta se ei saa olla puolueeton. Yhteiskunnallisesti puolueeton lehti on hajuton ja mauton. Lukijalle pitää tarjota tartuntakulmia.
Ainakaan julkisuusmyrskyn pelko ei saa hyydyttää toimittajan kynää, kunhan perusteet pitävät. Suomalaisessa politiikassa kansalaisten pelko näyttää olevan tärkein toiminnan peruste. Journalismin tehtävä on olla rohkea, varsinkin kun päättäjät pelkäävät tosiasioiden kertomista ja ikäviä päätöksiä.
Pitäisikö suomalaisen lehdistönkin lännettyä? Ottaa rohkeammin kantaa?
Ja mikä muuttuisi? Alkuviikosta sain lukuisia viestejä, joissa Aamulehden todettiin valinneen puolensa. Tosin viestit jakaantuivat tasaisesti ehdokkaitten välillä.
Ehdokkaissa on vähän eroja. Pekka Haaviston (vihr) ja Sauli Niinistön (kok) välillä on henkilökohtaisia ja persoonallisia eroja. Äänestäjän päätökseen ne voivat vaikuttaa, mutta lehti ei voi muodostaa kantaansa henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella.
Tasavallan presidentti on Suomen käyntikortti. Jos toinen ehdokkaista pärjäisi kansainvälisissä ympyröissä toista huonommin, se voisi olla peruste. Haavisto ja Niinistö ovat hyvin tasavahvoja käyntikortteja. Kielitaitoisia, hyviä esiintyjiä, kansainvälisesti kokeneita.
Aamulehden linja määrittelee meille tärkeät asiat. Sananvapaus, demokratia, ihmisoikeudet, avoin yhteiskunta, yksilön oikeus ihmisarvoiseen ja täysipainoiseen elämään, Suomen itsenäisyys, avoin taloudellinen järjestelmä sekä yksilön ja kansojen vapaus.
Näillä perusteilla Niinistö ja Haavisto eivät erotu toisistaan.
Aamulehti pitää Suomen etujen mukaisena aktiivista kansainvälistä osallistumista, erityisesti mukanaoloa eurooppalaisessa päätöksenteossa.
Puolustuspolitiikassa olemme itsenäisen puolustuksen takana. Laajemman puolustusyhteistyön mahdollisuutta – mukaan lukien Nato – ei kannata kuitenkaan kokonaan haudata.
Vieläkään ei synny irtiottoa. Paikalliset asiat – kuten kanta Tampereen seudun tekopohjavesihankkeeseen – ei voi olla valinnan peruste.
Riittävää eroa ei löydy. Aamulehden kanta on totutun neutraali. Meillä on kaksi hyvää presidenttiehdokasta.
Päätös tekee päätoimittajan vaaliviikosta rauhallisen. Silti mieltä kaihertaa. Ehkä seuraavalla kerralla?
"Täydellinen sitoutumattomuus on illuusio. Kun lehti ottaa kantaa johonkin asiaan, mielipide menee usein lähelle jonkin poliittisen puolueen mielipidettä."
En jaksa ymmärtää näitä perusteluja. Sitoutumattomuus on sitä, että kun kirjoitetaan tai ei kirjoiteta, niin silloin ei aina ja kaikessa myötäillä yhtä puoluetta ja että ei aina ja kaikessa arvostella muita. Ei tuon luulisi olevan sanomalehdelle ylivoimainen tehtävä. Tietyn puolueen myötäily näkyy siinä mitä ko. puolueesta a) kirjoitetaan b) jätetään kirjoittamatta. Samoin jonkun toisen puolueen (lue SDP) arvostelu ilmenee siten, että a) mitä kirjoitetaan b) mitä on jätetty kirjoittamatta.
Sanomalehdillä on se etu poliitikkoihin nähden, että lehdistö voi aina ampua sanallissti poteroistaan (lue ilmastoidussa toimistossa kahvikupin ääressä)kovilla poliitikkoja kohden. Sitten kun vastapuoli reagoi ja antaa samalla mitala takaisin, niin päätä vedetään poteron pohjalle ja ihmetellään politikkojen herkkähipiäisyyttä. Tämä ihmettely on erittäin paljon ristiriidassa sen kanssa, että lehdistö on tunnetusti erittäin huono vastanottamaan itseensä kohdistuvaa arvostelua antaa sen sitten Sasi tai joku muu.
P.S. Asialliset kommentit tuskin huonontavat keskustelun tasoa on ne sitten nimettöminä tai omilla nimillä.
Ilmoita asiaton kommentti