Sdp:n syytä mennä itseensä
Työväenliikkeen linnakkeissa Helsingin Hakaniemessä sunnuntain vaalituloksessa on sulattelemista pitkäksi aikaa.
Mahtipontisesti sdp:n presidenttiehdokkaaksi lähteneellä Paavo Lipposella ei ollut mitään jakoa vaalien ensimmäisellä kierroksella. Alle seitsemän prosentin kannatuksella vaalin viides sija oli järkytys koko puolueelle.
Lipponen ei onnistunut selättämään edes gallupeja, ja surkea lopputulos on komean uran tehneelle valtiomiehelle taatusti rankka paikka.
Vaalitaistelussa kukaan ei kyseenalaistanut entisen pääministerin, puhemiehen ja sdp:n puheenjohtajan ulkopoliittisia avuja ja ansioita. Syyt Paavo Lipposen huonoon menestykseen löytyvät aivan muualta.
Ilmeisesti sekä ehdokas itse että koko puoluejohto olettivat, että Lipposen pääsy toiselle kierrokselle on läpihuutojuttu ja todellinen taistelu kokoomuksen Sauli Niinistön ja sdp:n ehdokkaan välillä käydään vasta sen jälkeen.
Poliittisessa ilmastonmuutoksessa oikeiston ja vasemmiston vanha vastakkainasettelu on kuitenkin murenemassa. Nykymaailmassa jakolinjat menevät muissa asioissa, ja demareiden analyysit vaali-iltana osoittavat, että sdp:n pitäisi kiireesti asemoida puolueensa uudestaan.
Nyt he nostivat vaalitappion syyksi kolme asiaa: ikärasismin, gallup-uutisoinnin ja sen, ettei vaalitaistelussa pureuduttu tarpeeksi syvälle ulkopolitiikkaan.
On inhimillistä, että ennen kuin puolue-eliitti ehti toipua ensijärkytyksestä, tappion syitä haettiin kaikesta muusta paitsi omasta toiminnasta.
Jossain vaiheessa sdp:n päämajassa on kuitenkin katsottava totuutta silmiin ja myönnettävä, että Paavo Lipposen vaalikampanja oli kelvottoman amatöörimäisesti hoidettu.
Ehdokas itse lähti liikkeelle selkeästi puolueen miehenä – toisin kuin Niinistö ja vihreiden Pekka Haavisto – mutta puoluekoneisto lähti luvattoman kankeasti tukemaan kampanjaa. Eikä puhettakaan, että lähes miljoonan jäsenen SAK olisi valjastettu vauhdittamaan Lipposen vaalityötä. Taustajoukot heräsivät vasta tämän vuoden puolella, kun peli oli jo menetetty.
Sekin on tosin sanottava, ettei Lipposen yksioikoinen ja kritiikittömältä kalskahtanut EU-julistus ihan istunut tähän maailmanaikaan – eikä oikein edes siihen, mitä sdp valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen johdolla hallituksessa ajaa.
Vaalien alla Mikael Jungner sanoi jättävänsä puoluesihteerin tehtävät, jos demariehdokkaan kannatus jää gallup-tasolle.
Jos hän itse piti sitä uhkauksena, nyt muun puoluejohdon pitäisi tulkita se lupaukseksi. Sdp:n operatiivisena johtajana puoluesihteeri on epäonnistunut, ja sdp:lle voisi olla kohtalokasta jättää vielä syksyn kunnallisvaalijärjestelytkin hänen hoteisiinsa.
Vielä kohtalokkaampaa olisi se, jos demarit purkavat pettymystään hankaloittamalla hallitusyhteistyötä juuri kun hallituksella pitäisi olla rohkeutta ja yksituumaisuutta tehdä hankalia ja kauaskantoisia päätöksiä.
Paavon myötä sosd ajautui liiaksi oikealle unohtaen perusduunarin ja eläkeläiset sekä nuoret.
Ilmoita asiaton kommentti