Kovaa puhetta poliisiylijohtajalta
Ovatko rikokset lisääntyneet ja raaistuneet vai onko rikoksia koskeva uutiskynnys mediassa vain laskenut, kun niistä niin antaumuksella raportoidaan?
Uutiskriteerit elävät ajassa. Kun rikollisuus lisääntyy ja raaistuu, siitä myös enemmän kirjoitetaan. Näin se menee.
Ja kun kansalaisilta kysytään, mitä yhteiskunnan toimia he pitävät kaikkein tärkeimpinä, sisäinen turvallisuus nousee yleensä kolmen kärkeen.
Entä miten on käymässä?
Poliisitoimi on pantu ankaralle säästökuurille eikä poliisi ylijohtaja Mikko Paateron mukaan enää pysty takaamaan kansalaisten turvallisuutta koko maassa. Lisäksi tulevaisuus näyttää nykytilannettakin huolestuttavammalta.
Hallitusohjelman mukaan poliisin määrärahoista leikataan kymmenen miljoonaa euroa vuoteen 2015 mennessä. Sen seurauksena poliisien määrä vähenee parilla sadalla vuosittain.
Verovaroilla Tampereella koulutettavien poliisien työttömyys on rajussa kasvussa – tämän vuoden lopussa heitä on nelisen sataa, parin vuoden kuluttua viitisen sataa. Perimmäinen ongelma ei tosin ole ammattikunnan heikkenevä työllisyystilanne vaan se, että leikkaukset tasoittavat rikollisten tietä ja rokottavat tavallisten ihmisten oikeusturvaa.
Ylen Ykkösaamussa (14.1.) Paatero tiesi kertoa, että alustavien tilastojen mukaan viime vuonna väkivaltarikokset lisääntyivät parikymmentä prosenttia edellisvuodesta. Myös omaisuusrikosten määrä kääntyi nousuun. Törkeiden huumausainerikosten määrä sen sijaan on laskenut, mutta kättentaputukset voi jättää väliin, sillä syynä on poliisin oma-aloitteisen tutkinnan väheneminen.
Poliisin säästöissä riskiraja on ylitetty, kun poliisitoimen resursseja supistetaan vaikka samaan aikaan rikollisuus lisääntyy ja rikostutkintojen vaikeusaste nousee.
Jos maan sisäinen turvallisuus olisi kiinni yksinomaan poliisin voimavaroista, asia olisi helppo korjata. Paatero kuten muutkin asiantuntijat ja poliittiset päättäjät vallan hyvin tietävät, että ihmisten syrjäytyminen on kasvava uhkatekijä Suomessa.
On itsestään selvää, että syrjäytymistä on torjuttava laajalla rintamalla. Valitettavasti vain mitään pikakorjausta tähänkään ongelmaan ei millään korjausliikkeillä saada aikaan.
Kevään kehysriihessä hallituksen on harkittava poliisin määrärahojen leikkauksia vielä kerran, sillä mikään ei tule niin kalliiksi kuin väärin kohdennetut säästöt. Rikostutkinnan ja poliisin ennalta ehkäisevän toiminnan löystyminen ovat omiaan ruokkimaan rikollisuutta – ja syrjäytymistä.
Poliisiylijohtaja Paatero myöntää, että poliisitoimen rakenteita voidaan uudistaa tavalla, joka tuo säästöjä, mutta ei heikennä kansalaisten turvallisuutta. Yksi tällainen uudistus on toimipisteiden harvennus ja mustamaijoilla tien päällä suhaavien poliisien työn tehostaminen.
Ennakkoluulottomasti on mietittävä myös sitä, mitä tehtäviä voitaisiin siirtää poliisilta yksityisten vartiointiliikkeiden hoidettaviksi.









Kun pakotetaan kansa ajamalla palvelut alas kasvu-
keskuksiin, joiden kokoa kasvatetaan yhdistelemällä
ne hyperkunniksi, ei tarvita enää kuin hyper-viranomainen, joka hoitaa tehtävät kaikilla hallinnonaloilla valtaosin sähköisin menetelmin.
Tämä lienee se skenaario, jota tällä hetkellä
maalaillaan siellä päättäjätasolla???
Ilmoita asiaton kommentti