Kovaa peliä lainavakuuksilla

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen voi nyt ainakin hetken aikaa heilutella voitonlippua Kreikan luvattua selvää setelirahaa vakuudeksi uudelle lainalle, jonka Suomen on tarkoitus sille myöntää.

Onnistuessaan järjestely on epäilemättä sosiaalidemokraateille poliittinen voitto, jonka hedelmiä koko hallitus pääsee syksyllä nauttimaan, kun Brysselissä heinäkuussa sovitut Kreikan uudet lainajärjestelyt tulevat koko eduskunnan ruodittaviksi.

Vielä ei tosin ole syytä riehaantua sen paremmin riemusta kuin sopimukseen liittyvistä uhkakuvista ja epävarmuustekijöistä.

Ensinnäkin vakuusjärjestelyn yksityiskohdista ei ole kerrottu julkisuuteen – liekö niistä edes mustaa valkoisella – ja toiseksi: sopimuksen toteutuminen edellyttää sekä muiden euromaiden että kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n hyväksymistä.

Urpilainen pelaa nyt yhdessä kokoomuslaisen pääministerin Jyrki Kataisen kanssa sen verran kovaa peliä, että vihreää valoa europöydissä vakuusjärjestelylle tulee, koska sen torjuminen kaataisi Kreikalle räätälöidyn uuden lainapaketin.

Kreikan yli sadan miljardin euron lainapaketista Suomen osuus on 1,4 miljardia, joten velkakriisin hoidon kannalta Suomen välistävedolla ei juurikaan ole merkitystä. Mikään ei toistaiseksi viittaa myöskään siihen, että muut lainoittajat lähtisivät Suomen viitoittamalle tielle.

Suomessa jotkut ekonomistit näyttävät kuitenkin kadottaneet perspektiivitajunsa maalaillessaan vähän turhan isolla pensselillä vakuusjärjestelyn aiheuttamia kauhukuvia.

Aalto-yliopiston professorin Vesa Puttosen mukaan ”Suomi leikki tulella ja keikuttaa koko eurovenettä”. Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen menee vielä pitemmälle epäillessään Suomen sooloilun synnyttävän Eurooppaan sellaisen kriisin, jota ei ole ennen nähty. (TS 17.8.) Tässä vaiheessa on myös turha maalata uhkakuvia siitä, että Suomi joutuu vielä maksamaan eriseuraisuudestaan kovan hinnan vaikkapa syksyn maatalouspöydissä.

Sen sijaan on syytä epäillä, miten pitkään Katainen ja Urpilainen vetävät Eurooppa-politiikassa yhtä köyttä. Urpilaisen mukaan Suomi ei enää lainaa yhdellekään ylivelkaantuneelle maalle killinkiäkään ilman vakuuksia. Katainen taas pitää Kreikan vakuuksia poikkeustapauksena, hänestä ”Suomi ei kovin monta kertaa voi olla yksin liikkeellä”. (HS 17.8.)

Vaikka Suomelle luvassa olevilla vakuuksilla epäilemättä on psykologisesti myönteinen sisäpoliittinen vaikutus, kovin pitkään Suomi ei enää voi tuijottaa pelkästään omaan napaansa.

Rahaliiton valuviat eivät korjaannu massiivisilla lainajärjestelyillä, joiden avulla on vain pyritty estämään euroalueen murenemisen aiheuttama täydellinen talouskatastrofi.

Kataisen-Urpilaisen hallituksen on nyt lopetettava vakuuksilla näpertely ja käännettävä katseensa horisonttiin. Kysymys kuuluu, onko Saksan Angela Merkelin ja Ranskan Nicolas Sarkozyn kaavailema unionin taloudellinen yhdentyminen myös hallituksen linja.