Tammikuussa ei tissutella
Nyt ei kannata kallistaa korvaansa brittitutkijoille, joiden mielestä tipattomasta tammikuusta ei muka ole mitään hyötyä.
On tietysti mahdollista, että jossain tapauksessa pitkäaikaisen suurkuluttajan elimistö saa äkkiraitistumisesta jonkinlaisen sokin, mutta poikkeustapaukset ovat poikkeustapauksia.
Tipaton tammikuu on mainio suomalainen oivallus, jonka suosio on kasvulla. Liekö syy siinä, että suomalaiset tietävät kallistavansa lasia vähän turhan ahkerasti ja sen vuoksi moni pitää yhden täysin raittiin kuukauden.
Tämä näkyy myös Alkossa. Tavallisestikin viinakaupoissa on tammikuussa hiljaista, mutta tämän vuoden ensimmäisellä viikolla myynti tipahti toistakymmentä prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajasta.
Säännöllinen ryypiskely on sosiaalisesti ja terveydellisesti iso riski. Kuukauden täysraittius tekee hyvää niin suur- kuin kohtuukäyttäjille, sillä lääkäreiden mukaan jo parin viikon tipattomuus voi esimerkiksi laskea verenpaineitta ja parantaa unen laatua.







Voi itku, että tästä jaksetaan jauhaa. Tipattomasta ihmisestä tuntuu aivan oudolta. Eikö nyt pysty lopettamaan tissuttelua edes kuukaudeksi? Silloinhan on alkoholisti!
Ilmoita asiaton kommentti