*

Aamulehti
Päivitetty 19.9.2012 18:39, julkaistu 19.9.2012 18:36

Neumann: Pidin Suosikkia ikuisena

Kuva: Hannu Kivimäki - Aamulehden arkisto
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

Tieto Suosikki-lehden tarun päättymisestä yllätti Pertti ”Nipa” Neumannin, joka legendaarisen Dingo-yhtyeen keulakuvana esiintyi usein lehden sivuilla ja kansikuvissa.

– Fiilikseni oli ”oho”, kun kuulin asiasta, Neumann sanoo.

Suosikki-lehden sivuilla kerrottiin keskiviikkona, että Otavamedia lopettaa lehden julkaisun kannattamattomana. Viimeinen numero ilmestyy joulukuussa.

Neumannin mukaan Suosikki on vaikuttanut merkittävästi Suomen nuoriso- ja populaarikulttuuriin.

– Pidin lehteä ikuisesti säilyvänä instituutiona. Jos levikki on huono ja lehti pitää lopettaa, kai se sitten niin menee.

Neumannilla jos kellä on paljon muistoja Suosikista. Oho-fiilis Neumannilla oli myös silloin, kun hän kuuli, että vuoden 1985 Kultaturbo-erikoisnumero on yhä kaikkien aikojen myydyin Suosikki.

Kyseisen erikoisnumeron kannessa komeili kukas muukaan kuin Neumann.

Lue torstain Aamulehdestä, millaisia muistoja Neumannilla, Epe Heleniuksella, Lasse Norreksella ja kumppaneilla on Suosikista.


AVAINSANAT:

Kommentit (7)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)20.9.2012 11:43

Merkitys oli kuitenkin kovin lyhytaikainen. Päämerkitys taisi olla siinä, että hysteria levisi ensimmäistä kertaa lapsiin ja suomalisen bändin toimesta.
Nykyään musiikkigenrejä on valtavasti ja alakulttuureja myös, joten laaja suosio on nykyään vaikeampi saavuttaa.

Voi tietysti olla, että jotain aivan uutta tulee kohta nurkan takaa ja uudet mutta erilaiset beatalesit ja rollarit ja elvikset ja michael jacksonit ovatkin reaalitodellisuutta. Nämäkin eroavat toisistaan. Beatles hakkaa mennen tullen rollarit musiikin luomisessa. ja elvis oli laulaja vailla vertaa ja jackson taas esiintyjä, jonka musiikilliset ansiot jäävät kokonaisuuden varjoon.

Toivoa sopii, että melodiat palaisivat popmusiikkiin ja myös vähemmän vakavat sanoitukset. On sääli etteivät teinit enää kuuntele naiveja rakkauslauluja. Katu-uskottavuus on liian tärkeä asia ja tekee musiikkigenreistä liian vakavia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2012 10:34

"Ei Dingosta pitää tarvitse. Sen merkitystä vuosina 1984-1985 ei kuitenkaan pidä aliarvioida."

Ei pidä juu, mutta se vaikutus tosiaan jäi sinne 80 luvulle. Nostalgisointikin meni jo 90 luvulla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2012 10:25

kun tuli nykyinen päätoimittaja alasajo alkoi

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2012 08:38

"Mitähän merkittäviä ja mieleenpainuvia hittejä Dingo onkaan tehnyt ja kuinka monta...?? Eipä oikeastaan yhtään."

Juu, ei yhtään. Kukaan ei ole ikinä koskaan milloinkaan kuullut kertaakaan yhtäkään seuraavista 1984-1985 julkaistuista kappaleista, jotka historiakin on täysin unohtanut:
- Autiotalo
- Levoton tuhkimo
- Sinä ja minä
- Nahkatakkinen tyttö
- Kirjoitan
- Nimeni on Dingo
- Lähetyssaarnaaja

Ei Dingosta pitää tarvitse. Sen merkitystä vuosina 1984-1985 ei kuitenkaan pidä aliarvioida.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)20.9.2012 01:30

Suosikki oli aikanaan hieno lehti ja osa suomalaista teinikulttuuria todella pitkään seuraten ihan ansiokkaasti suomalaista ja kansainvälistä musiikki- ja idolihypeä. Mutta huh, "legendaarisen Dingo-yhtyeen"...!!! Eiköhän ko. yhtye ollut juuri ensimmäinen ns. vain median Suomessa synnyttämä ilmiö, jonka musiikillinen anti oli kaikkea muuta kuin merkittävää. Yleisö ja fanit ja ylipäätään muistelijat olivat aikanaan 10-14-vuotiaita murkkutyttöjä. Media vain löysi hyvän hypetysaiheen aikanaan. Mitähän merkittäviä ja mieleenpainuvia hittejä Dingo onkaan tehnyt ja kuinka monta...?? Eipä oikeastaan yhtään. Huh.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.9.2012 23:15

Otavamedia lopettaa Suosikin julkaisemisen kannattamattomana. Parnasso se taitaa olla oikein hittituote. Otavamediassa on paljon muutakin potaskaa, ei vain lehdissä

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.9.2012 19:30

Hyvä kun päästiin Suosikista. Se kun ei ollut nuorisollemme ollenkaan sopivaa lukemista, kun sisälsi arveluttavia kuvia ja neuvoja esiaviolliseen seksiin.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti















Kirjat - 5 uusinta arvostelua

Uutisia

  1. Suomi kahden maalin takaa-ajossa viimeiseen erään

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 02:10 6 1

  2. Virastorakennus kärsi mittavista vesivahingoista Rovaniemellä

    KOTIMAA 18.5. 18:01 0 0

  3. No huhhuh! Näin tyhjänä Globenin katsomot ovat - Katso kuva

    KIEKKO 18.5. 17:44 0 0

  4. Raju tilanne bussissa: Matkustaja hyökkäsi kuskin kimppuun, kuski pisti kunnolla kampoihin

    KOTIMAA 18.5. 17:25 0 0

  5. Pankkiryöstö ei sujunut kuin elokuvissa – Ryöstäjä pelästyi säikähtänyttä virkailijaa

    ULKOMAAT 18.5. 17:25 0 0

  6. Ferguson sätti Cityä Mancinin potkuista

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 16:25 0 0

  7. Pitkämäki Shanghain ykkönen kauden kärkituloksella

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 16:55 0 0

  8. Ruotsissa kolme haavoittui koruliikkeen ryöstössä – ryöstäjät pakenivat skootterilla

    ULKOMAAT 18.5. 17:07 0 0

  9. Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla

    KOTIMAA 18.5. 17:04 1 0

  10. Vuori haluaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 10:11 0 1

  1. Vakava onnettomuus Sammonkadulla: Moottoripyöräilijä menehtyi

    KOTIMAA 18.5. 14:09 0 7 12099

  2. Särkänniemen delfinaariossa kova kevätkiima: Veera pistää urosdelfiinien päät pyörälle

    KOTIMAA 17.5. 22:31 1 27 4584

  3. Metsä Boardin toista tulipaloa tutkitaan vahingontekona – poliisi pyytää havaintoja

    KOTIMAA 18.5. 10:03 1 36 3607

  4. Onnea! Tässä ovat Pirkanmaan kevään 2013 uudet ylioppilaat

    PIRKANMAA 17.5. 17:02 2 15 3188

  5. Päihtynyt mies pahoinpiteli ulkoiluttajaa – Kotoa löytyi yllätyskätkö

    KOTIMAA 18.5. 13:09 0 9 2707

  6. Siegfrids lausui tiukan mielipiteen homoavioliitoista kansainväliselle uutistoimistolle

    KULTTUURI 18.5. 15:06 0 10 2640

  7. Uhri kiidätettiin sairaalaan – Miehet kuristivat, hakkasivat ja löivät päätä seinään

    KOTIMAA 18.5. 13:24 0 4 2478

  8. Mies hukkui Näsijärveen Ylöjärvellä

    KOTIMAA 17.5. 21:18 1 0 2165

  9. Omakotitalo paloi Tampereella

    PIRKANMAA 17.5. 21:51 1 1 1991

  10. Tiedätkö mitään tästä ajoneuvosta? Soita poliisille

    KOTIMAA 18.5. 15:54 0 0 1929


Kultuuri

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot