Kansallisteatteri: HOMO!
Oisko täällä se maa, jossa saa rakastaa ketä haluaa, kysytään HOMO!:n loppulaulussa.
Keillä on oikeus päättää? Poliitikoilla? Miksi meillä on valtionkirkko?
Tämä se on yhteiskunnallista teatteria: henkilökohtaisesta tulee poliittista – eikä viihdettä jyrää tendenssi.
Ensi-illasssa HOMO!:n ja yleisön suhde lämpeni ihan hellelukemiin.
Tapahtumat avaa Veijo Teräs, hissukka-aviomies: Hellevi-vaimo on piinkova kristillispoliitikko, jonka omatunto on yksi henkilöistä.
Perheen au pair Moritz etsii seksuaali-identiteettiään. Rebekka-tytär ihastuu, mutta Moritz törmää itsensä kaltaiseen muslimiin Atikiin.
Juha Muje värittää herkullisesti Veijon kompleksisen sielunelämän. Rea Maurasen Hellevi on hykerryttävän hyytävä fundamentalistipoliitikko.
Visuaalisesti komeassa noidankattilassa kiehuvat Lumikki ja seitsemän kääpiötä, Mikkelin piispa ja isä Nitro, jääkiekkoilijat, Shakespeare, Hitler ja Stalin, homoikonit ja -kliseet.
Rauta nousee
Entäs teemat: rakkaus, kuolema ja vallanhimo!
Heiveröisempi dramaatikko sortuisi megalomaanisten punttiensa alle, mutta ei Pirkko Saisio: rauta nousee yli kolme tuntia.
Henkilöt ja teemat eivät hajoa eivätkä trivialisoidu, vaikka hauskaa on ja dialogi kiitää kuin formula.
Kansallisen näyttelijät tulkitsevat hienosti Jussi Tuurnan rikkaan melodista ja vahvatunteista musiikkia.
Anna Paavilaisen Rebekan tuska riipii sielua; Kristiina Halttu laulaa laajalla skaalalla.
Teatterikoululaiset Johannes Holopainen ja Olavi Uusivirta Moritzina ja Atikina ovat sekä huiman fyysisiä että herkkiä sooloissaan ja duetoissaan.
Kiekkomiehet (Holopainen, Uusivirta, Seppo Pääkkönen, Markku Maalismaa, Antti Luusuaniemi, Timo Tuominen, Riku Nieminen) munasuojissaan laulavat kohtalokkaasti kuin antiikin kuoro. Komeimmin soi Pisuaarien ritarikunnan laulu.
Opportunismi on yksi vallankäyttäjän metodi; Raamatusta kelpaavat kristillispolitikoijille yhä homotuomiot mutta ei avioerotuomio (Matteus 19:3-9).
HOMO!:n sanoma: homous ei voi alistua poliittiselle eikä uskonnolliselle ideologialle. Ja vielä tämä: älkööt poliitikot määrätkö ihmisen identiteetistä.
Vähän harmittaa se, että kääntyneillehän tässä saarnataan. Tulisivatpa katsomoon ne, jotka eivät uskalla tietää mitään, mutta purkavat ahdistustaan yleisönosastoissa.
Heitäkin musiikkifarssi viihdyttäisi.
(Tämä arvio on julkaistu Aamulehden kulttuurisivulla 23.9.201)
Tausta: Saision näytelmät
Aikamme teatterikappaleiden tekijöistä meillä monipuolisin on Pirkko Saisio (s. 1949).
Karu kaupunkitragedia Betoniyö (1982) aloitti sarjan jossa on musiikkinäytelmiä, rakkaus- ja perhedraamaa, rooleina vaikkapa Rasputin (Voima, 1991), taistolaiset (Baikalin lapset, 2002) tai maahanmuuttajat (Sorsastaja, 2006); on vaellettu Helsingin Kalliosta ja asteekkien maille.
Joskus tunteen pateettisuus kiusaa, mutta Saision dialogi ei petä: se osuu ja yllättää.
HOMO! Anarkistinen musiikkifarssi
Käsikirjoitus ja ohjaus: Pirkko Saisio
Sävellys: Jussi Tuurna
Lavastus: Kati Lukka
Kantaesitys: Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 21.9.
Esitykset Tampereen Teatterikesässä TTT: suurella näyttämöllä tiistaina 7.8. klo 19 ja keskiviikkona 8.8. klo 11.
Tarkoitukseni ei ollut loukata ketään, pyydän anteeksi sananvalintojani,jos se loukkasi . Pyydän vain, että suvaitaan kaikkia ihmisiä, niin homoja tai muuten ns. tavallisista poikkeavia.
Minua vain risoo tämä vuosia leiristä toiseen jatkunut huutoväittely niin paljon, että kauniisti pyydän, että se lopetetaan.
Suvaitsevuutta kanssaihmisisiin se riitely ei ainakaan aja, itse asiass kenenkään etua ei palvele tämä riitely. Etsitään ratkaisur sovussa yhteistuumin. Eletään ja annetaan toistenkin elää mottona!
nim. Ev. Lut
Ilmoita asiaton kommentti