Prinsessa-elokuva tulee valkokankaille Ranskassa
Arto Halosen ohjaama Prinsessa tulee elokuvateattereihin monissa Euroopan maissa. Elokuvasta on tehty levityssopimus Ranskaan, Sveitsiin, Hollantiin, Belgiaan ja Luxemburgiin.
Ensi-illat alkavat alustavasti kesä- tai syyskuussa Ranskasta.
Elokuvan levittäjä on ranskalainen Aramis Films, joka uskoo myös ranskalaisyleisön vaikuttuvan elokuvan poikkeuksellisesta humaanisuudesta.
Prinsessa nähdään keväällä myös Etelä-Korean elokuvateattereissa. Jo aiemmin se on nähty Virossa.
Prinsessa on tositapahtumiin pohjaava kertomus Kellokosken mielisairaalan pitkäaikaispotilaasta, Anna Lappalaisesta, josta tuli omassa yhteisössään iloa ympärilleen tuottava voima.
Suomessa Prinsessa on kerännyt lähes 300 000 katsojaa. Se on saanut myös lukuisia palkintoja festivaaleilla.







olis voinu olla hyväkin elokuva jos oltas maltettu tehdä kunnolla - jotakin jäi puuttumaan
nyt tuli elokuvasta tuli sellanen olo että so what?
en usko että menestyy maailmalla
Ilmoita asiaton kommentti