Kiroileva siili tauolle hempeillen
STT
Suomi-sarjakuvan viime vuosien ilmiöihin lukeutuu Fingerporin sekä Viivi ja Wagnerin ohella sadatteleva siili. Kiroilevan siilin tekijä Milla Paloniemi arvioi, että sarjan uunituore kuudes albumi tarjoaa entistä enemmän hempeilyä.
– Siilin seikkailuissa on ollut jo aiemmin myös pehmeä puoli. Nyt sitä on runsaammin.
Sarjakuva jää albumin myötä tauolle.
– Siilin elo silti jatkuu. Teen nyt tähän hahmoon liittyvää animaatiota.
Milla Paloniemi kuului Fingerporin isän Pertti Jarlan tavoin kaaderiin, joka valjasti sarjakuvansa Pekka Haaviston vaalityöhön. Näin siitä huolimatta, että ”eihän siili voinut äänestää”.
Politiikan ohella myös talouden tuotebrändit näyttäisivät sivuavan siilin eloa. Mahtaako eräs kärttyisten siivekkäiden tuoteperhe olla ottanut vaikutteita Kiroilevasta siilistä?
– On se kylläkin käynyt mielessä. Mutta eiköhän tuo samantapaisuus ole tahatonta, piirtäjä linjaa.







"Taiteilijoiden ei pitäisi koskaan seota politiikkaan."
Vasemmiston puolella OK, mutta niin kauan kuin Kurren "Kuuden vuoden kuuliaisuus" on Johanna Tukiaisen koko tuotannon lisäksi ainoa tunnettu esimerkki oikeistolaisesta taiteesta, saavat porvarit minun puolestani unohtaa taiteilun.
Ilmoita asiaton kommentti