Yllätys: Vuonna 85 -elokuva ei ole musikaali – Pääosassa Reino Nordin
- Ohjaaja Timo Koivusalo (kesk.) yhdessä Reino Nordinin ja Malla Malmivaaran kanssa.
Vuonna 85 -elokuva tulee valkokankaille joulukuussa. Elokuvasta ei ole tulossa musikaalia, vaan ”rouhea komedia”, jossa soi myös rock’n roll. Pääroolissa nähdään Hämeenlinnan kaupunginteatteristakin tuttu Reino Nordin. Tamperelaisväriä tuovat Pate Mustajärvi ja Martti Syrjä. Martti Syrjä esittää Jyrki Boyta.
Vuonna 85 -elokuvan ohjaavat yhdessä Timo Koivusalo ja Riku Suokas. Suokas varmistaa näin tarinan jatkuvuuden, sillä Vuonna 85 on tunnettu nimenomaan hänen johtamansa Tampereen Työväenteatterin ikivihreänä hittimusikaalina.
Elokuvaversion ensi-ilta on 28. joulukuuta. Rooleissa nähdään muiden muassa Malla Malmivaara, Mikko Nousiainen, Miina Maasola, Heikki Silvennoinen, Jari Salmi, Aimo Räsänen ja Tom Lindholm. Maasola vaikuttaa tamperelaisessa Teatteri Siperiassa ja Silvennoinen muistetaan muun muassa Kummelit-ryhmästä. Tamperelaisuutta tuo filmatisointiin myös musikaaliversion kantava voima, Sami Hintsanen. Hänellä on elokuvassa pieni rooli nokialaisena.
Vuonna 85 -elokuvan tekijäkaarti paljastettiin hetki sitten Tampereella alkaneessa tilaisuudessa.









Olen aivan käsittämättömän pettynyt ja järkyttynyt ettei Jari Ahola ole elokuvassa mukana. Onkohan miestä edes kysytty vai onko kieltäytynyt? Ahola on Maunona minusta koko esityksen sielu ja sydän. Muutenkin hämmästyttää ettei menestysmusikaalin näyttelijät ole kelvanneet elokuvaan. No Koivusalo on ehkä vain varmistellut, että pystyy floppaamaan tämänkin. Sillä kaikki kultakin muuttuu sonnaksi, jos siihen Koivusalo koskee.
Olen sitä mieltä, että jos Ahola on jätetty pois vastoin hänen omaa tahtoaan, niin samalla jätetään todella suuri osa myös musikaalin faneista. Tietääkö kukaan miksei Jari - tai muut musikaalin näyttelijöistä ole elokuvassa?
T: Vuonna 85 musikaalin fani, joka on nähnyt sen n. 10 kertaa
Ilmoita asiaton kommentti