Tampere Biennale: Kuusi mesenaattien maksamaa tilausteosta
Huhtikuussa Tampere Biennale lupaa monipuolisen kattauksen nykymusiikkia. Festivaalissa kuullaan muun muassa kuusi uutta tilausteosta.
Teoksilla on lähdetty haastamaan sävellystilausten rahoitusten perinteistä mallia ja valtion kukkaron verottamisen sijaan hakeuduttu yhteistyöhön yksityisten mesenaattien kanssa – esimerkkinä Maija Hynniseltä ja Harri Vuorelta teokset tilannut Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. Taiteiden rahoitusta pohditaan myös yhteistyössä Suomen säveltäjät ry:n kanssa järjestettävässä seminaarissa Modernin mesenaatit.
Ulkomainen esiintyjävieras on The Bugallo-Williams Piano Duo, jonka tausta on toisaalta Argentiinassa, toisaalta Yhdysvalloissa. Duo juhlistaa konsertillaan polyrytmiikan visionäärin Conlon Nancarrow舗n (1912–1997) syntymän satavuotisjuhlaa.
Perhepäivä Soiva tehdas tarjoaa musiikkia ja eri taidealojen työpajoja sekä lapsille että vanhemmille Finlaysonin perinteikkäässä tehdasmiljöössä. Festivaalin päättää Dallapé-orkesterin konsertti Tampere-talossa.
Tampere Biennale soi viisi päivää 18.–22. huhtikuuta.






