Iron Skyn musiikista vastaava Laibach keikalle Suomeen
Slovenialainen yhtye Laibach konsertoi Suomessa maaliskuussa. Yhtye on säveltänyt musiikin suomalaiseen Iron Sky -scifiparodiaan, joka sai ensi-iltansa Berliinissä lauantaina.
Elokuvaa on kuvattu mm. Tampereella.
Konsertissa kuullaan muun muassa otos mustan huumorin sävyttämää elokuvamusiikkia.
Alun perin taidekollektiivina aloittanut Laibach nousi maineeseen pop-suosikeista tekemillään mahtipontisilla konemusiikkiversioilla.
Yhtye on tietoisesti rakentanut imagon, joka leikkii militaristisuudella ja salaperäisyydellä. Esimerkiksi saksalainen Rammstein on nimennyt Laibachin yhdeksi tärkeimmistä vaikuttajistaan.
Laibach esiintyy Helsingin Nosturissa 27. maaliskuuta.







Laibach esiintyy myös Tampereella, Pakkahuoneella 26.3.2012! "Avaruusnatsit iskevät Laibachin tahdissa!: http://www.voiz.fi/?p=1191
Ilmoita asiaton kommentti