1963-2012 - Näistä Whitney Houston muistetaan
- Whiney Houston.
Whitney Houston syntyi elokuussa 1963 Newarkissa. Hän kuoli 11.2.2012.
Houston teki 25 vuoden uran laulajana.
Whitney Houstonin samanniminen esikoisalbumi julkaistiin vuonna 1985. Sen jälkeen studio- ja kokoelma-albumeja on julkaistu kymmenen, viimeisin vuonna 2009.
Houstonin kotisivuilla kerrotaan hänen myyneen urallaan yhteensä 170 miljoonaa albumia ja singleä.
Yksin Yhdysvalloissa poptähden levyjä on myyty yli 55 miljoonaa.
Houstonin tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa "I will Always Love You," "Saving All my Love for You" ja "I Wanna Dance with Somebody".
Grammy-palkintoja Houstonille on myönnetty kuusi, muun muassa I will always love you -hitistä. Emmy-palkintoja hänellä on kaksi.
Houston näytteli vuonna 1992 Kevin Costnerin kanssa elokuvassa Bodyguard. Suositun elokuvan soundtrack myi maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa kappaletta.
Houston oli vuosina 1992–2007 naimisissa laulaja Bobby Brownin kanssa. Heillä on yhteinen tytär.
Poptähti näyttelee elokuvassa Sparkle, joka on parhaillaan jälkituotannossa. Elokuva kertoo kolmen sisaruksen yhtyeestä, joka kohtaa suosion paineet ja sen mukanaan tuomat ongelmat.
Houston esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa lokakuussa 1999 Helsingissä. Hänelle järjestettiin samalle vierailulle myös toinen konsertti, koska ensimmäinen myytiin päivässä loppuun. Houston konsertoi Helsingin Areenassa viimeisen kerran kesällä 2010.
Viimeisten kymmenen vuoden ajan Houston kamppaili pahojen päihdeongelmien kanssa. Vuonna 2002 hän myönsi televisiohaastattelussa käyttävänsä marihuanaa, kokaiinia, alkoholia ja reseptilääkkeitä. Toukokuussa 2011 Houstonin kerrottiin aloittaneen vieroitusohjelman.







Ihana laulaja. Rauha hänen sielulleen
Ilmoita asiaton kommentti