Sanomalehtiviikko - Päivän video: Saunailta
- Saunailta-lyhyelokuvassa on latautunut tunnelma. Katso elokuva tämän jutun lopussa.
Nuoria miehiä kävelee ajatuksissaan rauhallisessa mökkirannassa. Syksyinen ilta on tummunut kauniisti.
Mutta ihan kuin jokin ei olisi kohdallaan.
Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijoiden Mika Kuitusen, Pyry Qvickin ja Jaakko Rinta-Filppulan Saunailta-lyhytelokuva pitää katsojan tiukasti otteessaan.
Tunnelmaa vahvistaa se, että elokuvan ääninä on vain kertoja ja taustamusiikki.
- Tarinamme kertoo siitä, kuinka pienetkin asiat voivat muuttaa elämäämme nopeasti ja ratkaisevasti, Mika Kuitunen kertoo.
Ensin kuvaukset, sitten juoni
Kolmikko ideoi ja kuvasi neljäminuuttisen elokuvan viime syksynä seurakunnan leirillä Pälkäneen Kukkolassa.
Tekijät eivät tienneet kuvaushetkellä elokuvan teemaa, ja myös juoni juoni kehittyi vasta muutaman kuukauden kuluttua.
Saunailta valmistui helmikuussa Sanomalehtiviikon kunniaksi. Loppurutistus vaati tekijöiltä lopulta yhden päivän työn.
- Silti se näyttää kokonaiselta, eikä siitä mitään puutu, Kuitunen arvioi tyytyväisenä.
Katso elokuva tämän jutun lopussa.
Elokuva-aktivistit kokoaa innostuneet
Saunaillan ja muut Aamulehti.fissä Sanomalehtiviikolla esitellyt TYK:n lyhytelokuvat huokuvat innostusta, taitoa ja näkemystä.
Innostuneet opiskelijat perustivat viime syksynä oman elokuvakerhon, joka kantaa nimeä Elokuva-aktivistit.
Noin 40-jäseninen kerho kokoontuu säännöllisesti TYK:ssä, sillä koulu tarjoaa kerholle tilat ja laitteistot.
Kerhon jäseniä yhdistää intohimo elokuvaan ja halu tehdä töitä sen parissa.
Nälkä kasvaa syödessä
Kerhon aktiivijäsen Mika Kuitunen kertoo, että kokoontumisissa esitellään muille ideoita, keskustellaan elokuvista ja niiden tekemisestä sekä pyydetään toisilta apua projekteihin.
- Muutamia teoksia on julkaistukin, mutta tällä hetkellä useimmat tähtäävät entistä kunnianhimoisempiin elokuviin, Kuitunen sanoo,
Alkusysäyksen kerholle antoi se, että TYK:n opiskelijat tekivät syksynä lyhytelokuvia elokuvatyön kursseilla.
- Ne olivat hyvää harjoitusta, mutta hiljalleen kaikki alkoivat suunnitella pidempiä käsikirjoituksia ja monimutkaisempia toteutuksia.
- Nälkä tosiaan kasvaa syödessä, ja loppukeväästä saatammekin nähdä tuon isomman nälän tuloksia, Kuitunen lupaa arvoituksellisesti.
Sanomalehtiviikko 6.2. - 10.2.2012
- Valtakunnallisen teemaviikon kunniaksi Aamulehti.fissä esitellään Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijoiden tekemiä pienoiselokuvia.
- Ilmaisutaidon erikoislukiossa TYK:ssa voi opiskella myös elokuvatyötä. Tarjolla on neljä kurssia: perusteet, dokumentti, fiktio ja monikameratyö.
- Aamulehti on valinnut esiteltävät videot yhdessä elokuvatyön opettajan Petteri Saaren kanssa.







Vastauksena aiempaan: Lauri Suomalainen teki varsinaisen musiikin juuri tätä elokuvaa varten ja jaakko taas teki lopputekstien musiikit. -Mika Kuitunen
Ilmoita asiaton kommentti