Bild: Berliinin Guggenheim suljetaan – Kävijöitä vähemmän kuin Suomeen odotetaan
Deutsche Bank ja amerikkalainen Guggenheim-säätiö ovat päättäneet sulkea Berliinin Guggenheim-museon tämän vuoden kuluessa. Asiasta kertoi saksalainen Bild-lehti. Deutsche Bank on rahoittanut Berliinissä vuonna 1997 avatun Guggenheimin toimintaa. Säätiö ja pankki aikovat nyt lopettaa yhteistyönsä.
Toistaiseksi muuta ei ole kerrottu.
Vuosina 1997–2012 näyttelyissä on käynyt pankin mukaan 1,8 miljoonaa katsojaa.
Helsinkiin kaavailtuun Guggenheim-museoon odotetaan vuosittain jopa 500 000–550 000 kävijää.









Ne tyrkyttivät sitä Suomeen KOSKA tiesivät että Berliini suljetaan. Säätiö tarvitsee nyt muualta kassavirtaa.
Guggen-Kallela (o.s. Siren) ja Pajunen "unohtivat" kertoa siitä meille. Nyt Berliinin sulkemista esitetään rakentamista puoltavana argumenttina, kun Helsingissä ei saatu ajettua päätöstä läpi ennen Berliini-tiedon julkituloa.
Helsingin taidemuseot suljetaan (kuka onkaan johtaja?.)2 miljoonaa euroa maksettiin Guggelista oppirahoja myyjäosapuolelle jo tarjouksen laatimisesta. Seuraava vaihe on sitoutuminen satoihin miljooniin ja vuosikymmenten yhteistyöhön sanktioiden uhalla. Ja veronmaksajat maksaa. Vuosisadan puhallus!
Ilmoita asiaton kommentti