Tiesitkö: Näin syntyi YouTube
Mikä on nykyihmisen pahin painajainen? Se, että teet jotain niin noloa että päädyt YouTube-hitiksi. Koko planeetan naurettavaksi.
Outoa. Vain seitsemän vuotta sitten tuota painajaista ei ollut. YouTubea ei ollut keksitty.
Tarina kertoo, että YouTuben idea syntyi Steven Chen -nimisen graafisen suunnittelijan illallisbileissä San Franciscossa talvella 2005. Vieraat kuvasivat toisistaan videoita, mutta tuotosten jakamiseen ei ollut kätevää konstia.
Ongelmaa alettiin ratkoa eräässä Silicon Valleyn autotallissa. Ja 23. huhtikuuta 2005 se tapahtui: YouTubeen ladattiin ensimmäinen video – kahdeksantoista sekunnin mittainen klippi miehestä seisomassa elefanttiaitauksen edessä San Diegon eläintarhassa.
Ensimmäiset kuukaudet olivat hiljaisia, mutta kun YouTube pääsi vauhtiin, sitä ei pidätellyt mikään.
Alle seitsemässä vuodessa YouTube on muuttanut maailman, ja se itse on muuttunut yhtä lailla.
Lokakuussa 2006 verkkojätti Google osti YouTuben. Nettipiratismin harmailla alueilla seikkaillut anarkisti on nyt vakiintunut osa systeemiä. Parin nörtin autotalli on kaukana takana.
Painajaiset vain eivät lopu. Nyt niitä näkevät perinteisen television pyörittäjät.







"Painajaiset vain eivät lopu. Nyt niitä näkevät perinteisen television pyörittäjät."
"500 kanavaa eikä mitään katsottavaa", sanoo nykyjenkki.
Ilmoita asiaton kommentti