Tehkää perässä: Pennitön kynäilijä julkaisi kirjan itse ja on nyt miljonääri
Tätä on historiallinen kirjankustannustoiminnan murros: pennittömästä kynäilijästä voi onnekkaasti tulla vajaassa kahdessa vuodessa miljonääri - jos hän julkaisee kirjansa itse sähköisessä muodossa ja se sattuu miellyttämään lukijoita.
The Guardian kertoo Amanda Hockingista, joka vajaassa kahdessa vuodessa nousi täydestä tuntemattomuudesta bestselleriksi täysin omin voimin, ilman yhdenkään kustantajan apua.
Tarina, johon kuuluvat Muppet-hahmot, menee näin:
Huhtikuussa 2010 Hocking istui ankeassa kämpässään Minnesotassa ja pohti, mistä saisi sen verran rahaa, että pääsisi katsomaan Jim Hensonin näyttelyä. Henson on Muppetien luoja ja Hocking oli suuri fani. Ajomatka kestäisi kahdeksan tuntia, mutta bensaan ei ollut rahaa.
Hän päätti ottaa pöytälaatikosta jonkun sinne kirjoittamistaan romaanitekeleistä ja julkaista sen Amazonin digitaalisessa kirjakaupassa sähköisenä versiona. Tokihan sukulaiset sen verran sitä ostaisivat, että kasaan tulisi vähän yli 200 euron bensarahat.
”Uskon kun näen”, kuittasi aviomies suunnitelmat.
Jo lokakuussa 2010 Hocking oli kuitenkin myynyt jo 150 000 kirjaa. Ja nyt hän on myynyt puolitoista miljoonaa kirjaa ja tehnyt rahaa yli kaksi miljoonaa euroa.
Ja tämän hän on tehnyt yksin, ilman ensimmäistäkään kustantajaa, agenttia tai kustannustoimittajaa.
Menneiltä ajoilta hänellä on pahvilaatikollinen oikeiden kustantajien hylkäyskirjeitä. Ne eivät häntä lannistaneet. Ennen läpimurtoa hän ehti tehdä 17 romaania pöytälaatikkoon.
Huhtikuussa 2010 hän lopulta sai kirjansa itse julki Amazonin kautta, siis Kindle-lukulaitteelle. Sen jälkeen hän latasi kirjan saataville myös Nookiin, iBookiin ja Sonyn eReaderille.
Jo muutaman päivän päästä vampyyriromaani My Blood Approves myi yhdeksän kappaletta / päivä. Hän latasi lisää romaaneja. Jo heinäkuussa kirjojen myynti toi hänelle 5000 euroa ja hän jätti päivätyönsä.
Viime vuoden tammikuussa hän myi 100 000 kirjaa.
Koska hän sai määrätä hinnoittelun itse, hän myi ensimmäiset teoksensa hyvin halvalla, jopa dollarilla. Myöhemmin hinta nousi kolmeen dollariin. Mutta koska välikäsiä ei ollut, hän sai itse 70 prosenttia tuosta kolmesta dollarista.
Nyt hän on tehnyt miljoonasopimuksen myös perinteisen kustantamon kanssa.
Aamulehti
Aiheesta kertoo perusteellisesti The Guardian







täällä taas kateelliset puhelee. ja suomessa maksaa tommonen kirja 25 euroa??? mitä sitte, eikös sen kaikki jo tiedä että suomi on turhan kallis maa, siksi minäki muutan täältä mukavan matkan päähän. se on todettu että täällä ei saa muuta ku pilattua omat asiat.
Ilmoita asiaton kommentti