Puheenaihe: Miksi Vuonna 85 on niin suosittu?

Kerron nyt, miksi TTT:n Vuonna 85 -musikaali on niin suosittu.

Lähdetään liikkeelle alusta, vuodesta 1973.

Juice Leskinen, Mikko Alatalo ja Harri Rinne lyövät kykynsä yhteen. Tuloksena on albumi Juice Leskinen & Coitus Int, jonka historiallista merkitystä ei vielä kukaan ymmärrä.

Olen 13-vuotias maalaispoika. Kuuntelen ällistyneenä Marilynia Iisalmen perämettässä televisiosta.

Vuonna 1978 ilmestyy Eppu Normaalin esikoisalbumi Aknepop. Ostan sen kaverini Matti Kervisen kanssa puoliksi. Luukutamme sitä viikonlopun tauotta.

Näitä sanotaan sukupolvikokemuksiksi.

Kun nuoruuden sopivana hetkenä jokin tunkee tajuntaan, se jää sinne loppuiäksi asumaan, oli sitten kyseessä Beatles, Kai Chydenius, punk, eurodance tai Suomi-hip-hop.

Kun täytämme 40, huomaamme yhtenä krapula-aamuna, että elämää on edessä jo vähemmän kuin takana. Kaivamme lohduksi oman sukupolvikokemuksemme.

Siitä syntyvät markkinat nostalgialle. Nostalgia on sitä kun kaipaamme entiseen aikaan, kun kaikki oli jotenkin paremmin. Puolikuiva valkoviinikin oli jotenkin puolikuivempaa kuin nykyisin.

Sen voimalla Vuonna 85 elää ja hengittää seuraavat seitsemän näytäntökautta.

Ikäpolvet yhdessä

Miksi juuri Vuonna 85?

Ei ole sattumaa, että Suomessa on tehty noin 137 näytelmää 1960-lukujen iskelmätähdistä. Ne osuvat suurten ikäluokkien kokemukseen. Yleisöä riittää.

Kun suuret ikäluokat ovat kansaneläkeiässä, mistä löytyy sukupolvikokemus, joka koskettaa tarpeeksi isoa osaa nuoremmista ikäpolvista?

No, se löytyy ryhmästä, johon itsekin kuulun. Eppu Normaali -sukupolvesta. Sitten suurten ikäluokkien mikään populaarikulttuurin osa ei ole yhdistänyt näin laveaa joukkoa.

Vaimoni on minua kymmenen vuotta nuorempi, mutta hänkin on Eppu Normaali -sukupolvea, sen loppupäätä. Hänen sukupolvikokemuksensa ajoittuu 1980-luvun lopun Eppu-diggailuun Siilinjärven Huvikummun lavalla.

Eppu Normaali -sukupolvi ulottuu siis suunnilleen 1958 syntyneistä aina 1973 syntyneisiin. Se on huikean pitkä aika yhdistävälle kokemukselle.

Ja se takaa, että Vuonna 85 -musikaalille riittää yleisöä.

Miten noin eri-ikäistä porukkaa edes voi mikään yhdistää? Salaisuus on historiallisessa sattumassa, jonka nimi on Juice Leskinen.

Rockin uusi sukupolvi pyllistää yleensä edelliselle, mutta Juice rakensi sillan sukupolvien yli. Suomi-rockin veteraanit löivät kättä punkkareille ja Juice, Popeda ja Eput ovat nyt sekä 50-lukulaisten että 70-lukulaisten arvostamia taiteilijoita, oman taiteenlajinsa eli Suomi-rockin kultakauden edustajia.

Ai niin. Olisiko siinä esityksessä itsessään jotain ansiota?

On, ja paljon.

Torstaina sai Tampereen Työväen Teatterissa ensi-iltansa jo neljäs versio musikaalista. Alaotsikkona on tällä kertaa Golden Turbo Platinum, Suosikki-lehden ja Jyrki Hämäläisen muistoa kunnioittaen.

Torstaina nähtiin kaikkiaan 308. esitys. Käsittämätön luku.

Olen nähnyt hittiesityksiä eri teattereissa noin sadannen esityksen kohdalla. Yleensä ne ovat valmiita kuopattaviksi.

Mutta Vuonna 85 on hämmästyttävän energinen edelleen. Ilmeisesti säännöllinen uusi tuunaus pakottaa tekijätkin skarppaamaan.

Uuden version lauluvoima on entistäkin rajumpi. Puntti Valtonen vahvistaa kovaa kööriä, jossa on ennestään sellaisia tekijöitä kuin Sami Hintsanen ja Jari Ahola.

Sydän paikallaan

Vasta nyt huomasin, että lähes kaikki musikaalin laulut soitetaan aika tarkasti alkuperäisversioita mukaillen. Vain Viidestoista yö on osittain soinnutettu uusiksi.

Luulen ymmärtäväni, miksi. Kyse on varmasti harkitusta linjauksesta. Yleisö ei halua kuulla outoja uusversioita vaan tutut suosikkinsa niin kuin ne radiosta silloin soitettiin.

Vanhojen sovitusten noudattaminen ei siis ole mielikuvituksen puutetta, vaan yleisön kunnioittamista. Koko esitys taiteillee erittäin tarkalla tyylitajulla vaikeassa maastossa: Se ruokkii häpeilemättä nostalgian nälkää ja samalla nauraa lempeästi koko menneelle aikakaudelle, 80-luvun Tampereelle, aikakauden muodille ja muille historiallisille kummallisuuksille.

Sanotaan se siis vielä: Vaikka Vuonna 85 on äärimmäisen häpeilemätöntä nostalgiaa, niin siinä on sydän paikallaan.

Ota kantaa: Kuulutko Eppu Normaali -sukupolveen? Mikä oli oma sukupolvikokemuksesi?