Päivitetty 23.5.2011 16:03, julkaistu 23.5.2011 16:02

Beatbox-sensaatio Felix Zenger mykistää soittamalla suutaan - katso video

Kuva: Aleksi Poutanen
Sanna SevänenLähetä palautetta toimittajalle
ndash; Onhan tää oikeasti tosi lapsellista hommaa, mutta toisaalta ihmisääni on maailman vanhin soitin, ja vielä ekologinen sellainen, Felix Zenger vitsailee.

Felix Zenger soittaa suutaan niin, että ihmiset mykistyvät. Youtubessa hänen Beatbox-videonsa on katsottu yli 28 miljoonaa kertaa. Muusikko on jo esiintynyt Kanye Westin lämmittelijänä, mutta oma levy ilmestyi vasta äsken.

Ensivaikutelma 25-vuotiaasta muusikosta on kohtelias ja pidättyväinen, hieman ujo. Vastauksien harkitseminen antaa puheelle painoa ja matala äänenvoimakkuus luottaa siihen, että häntä halutaan kuunnella. Luottamukseen on syynsä, sillä Zenger on kokenut esiintyjä. Hän on nähnyt lukemattomia kertoja yleisön mykistyksen ja suosionosoitukset, kun on alkanut tuottaa musiikkia pelkästään suullaan.

Beatboksia on vaikea täysin ymmärtää, samoin kuin siitä on vaikea puhua tai kirjoittaa: musiikkimuotona se kulkee rajapinnalla, koska siinä on piirteitä sekä soittamisesta että laulamisesta. Äänet tuotetaan suun eri osilla, mutta ne eivät kuulosta laululta vaan erilaisilta soittimilta.

– Onhan tää oikeasti tosi lapsellista hommaa, mutta toisaalta ihmisääni on maailman vanhin soitin, ja vielä ekologinen sellainen, Zenger vitsailee.

Katso video:



Zenger ei suostu tehostemieheksi

Vaikka hän on ehtinyt keikkailla jo reilut kuusi vuotta ja kerätä monenlaisia meriittejä, Suomessa hän ei ole kovin tunnettu. Parhaiten Zenger muistetaan luultavasti Don Johnson Big Bandin keikoilta, missä beatboksausta käytettiin alkuperäisessä tehtävässään, hiphop-musiikin tehosteena. Zenger on kuitenkin alusta lähtien tiennyt, ettei tyydy pelkästään vierailevaksi tempuntekijäksi ja äänitehostemieheksi.

– Päätin jo ekoilla keikoilla, että teen joskus oman levyn. Pitkään mulla oli syyllinen olo, etten ole julkaissut musaa, vaikka teen jo keikkoja, Zenger kertoo.

Kun muusikko pääsee vauhtiin, ujo vaikutelma on tiessään ja esiin pulpahtelee jämäköitä näkemyksiä siitä, mitä hän on tekemässä ja minne suuntaan menossa. Beatboksaaja on matkalla sivuroolista keskipisteeksi, vierailijasta aidoksi musiikin tekijäksi ja soittimesta säveltäjäksi.

Esikoislevy Won’t say a thing ilmestyi huhtikuussa, eikä levyä kuunnellessa totta tosiaan aina tule ajatelleeksi, että musiikki ei tule soittimista vaan Zengeristä.

Heinäkuussa Zenger nousee jälleen lavalle Kirjurinluoto Areenalla Porissa. Tällä kertaa hän ei ole vierailija, vaan esiintyjä, joka avaa yhden tapahtuman pääkonserteista. Myöhemmin samana iltana yleisöä villitsee latinopoppari Ricky Martin.

Fakta: Felix Elmeri Zenger

Syntynyt: 23. joulukuuta 1986.

Asuu: Helsingissä Kallion kaupunginosassa.

Perhe: Isä, äiti, sisko ja veli.

Koulutus: Ensimmäinen, joka on valmistunut muusikoksi Pop ja jazz -konservatoriosta pääaineenaan beatbox.

Ura: Esikoisalbumi Won’t say a thing ilmestyi huhtikuussa. Keikkaillut Don Johnson Big Bandin kanssa ja esiintynyt bändin levyllä. Muodostanut pianisti Iiro Rantalan ja kitaristi Marzi Nymanin kanssa Iiro Rantala New Trion, jolta ilmestyi levy Elmo vuonna 2008.

Harrastukset: Footbag.

Oho: Rahoitti footbag-kisamatkansa ompelemalla käsin footbageja ja myymällä niitä muille pelaajille.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)24.5.2011 15:41

ei pysty käsittämään :D

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Varo varkaita: Rahat viedään taskuista Rauhaniemen pukukopissa

rauhaniemiwww

PIRKANMAA 12

Älä jätä arvotavaraa tai rahaa taskuihisi Tampereen Rauhaniemen kansankylpylän pukukopeissa! Kesä vasta tekee tuloaan, mutta jo tähän mennessä on paljastunut ainakin... Lue lisää

Kolarit ruuhkauttivat Tampereen keskustaa

wwwkolari

PIRKANMAA 214

Tampereen keskustassa sattui kaksi kolaria pahimpaan ruuhka-aikaan keskiviikkona. Toinen kolareista sattui Hämeenkadulla Stockmannin tavaratalon edustalla ja toinen Itsenäisyydenkadulla hieman ennen... Lue lisää


Kotimaa

MTV3: Antijytky odottaa perussuomalaisia kuntavaaleissa

soini s2

KOTIMAA 121

Perussuomalaisten kannatus vajoaa yhä, ilmenee MTV3:n teettämästä mielipidemittauksesta. Perussuomalaisten kannatus on tulkinta- ja laskentatavasta riippuen nyt 5–12 prosenttia. Lue lisää

Tanssikoulun seksuaalirikostutkinta: 11 raiskausepäilyä

wwwpasion

KOTIMAA 19

Poliisi on saanut valmiiksi Pirkanmaalla toimineen tanssikoulun toimintaan liittyneen seksuaalirikossarjaepäilyn esitutkinnan. Esitutkinta aloitettiin kouluterveydenhuollosta tulleen tiedon perusteella... Lue lisää


Ulkomaat

Italian pääministeri vannoo sotaa mafiaa vastaan

ULKOMAAT 00

STT, AFP, Reuters Italian on taisteltava armoa antamatta mafiaa vastaan, sanoi pääministeri Mario Monti Sisiliassa keskiviikkona. Palermossa vietettiin mafian murhaaman tuomarin Giovanni Falconen kuoleman 20. Lue lisää


Talous

Reuters: Euromaat varautuvat Kreikan lähtöön

TALOUS 03

Euromaat alkavat uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan valmistautua Kreikan lähtöön eurosta. Reutersin mukaan euromaiden virkamiehistä koostuvassa yhteistyöryhmässä sovittiin... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 13

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 221

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 13

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Pääkirjoitukset

Kunniallinen väliaika

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Maassa oli käyty pitkää sisällissotaa, jossa maan hallitus taisteli kansainvälisen tuen turvin kapinallisia vastaan. Tukijoukkojen tappiot aiheuttivat kotirintamalla sotaväsymystä, joka... Lue lisää



Uutisia

  1. Nordsjällandille ensimmäinen Tanskan mestaruus

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 23:41 1 0

  2. Jalkapallotuloksia Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:24 1 0

  3. Kunniallinen väliaika

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:38 1 0

  4. Analyysi: Tampere tunnetaan nyt kalsareista

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:39 1 0

  5. Tuottoisa ideahautomo

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:39 1 0

  6. Joey Bartonille 12 ottelun panna

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:08 1 0

  7. Italian pääministeri vannoo sotaa mafiaa vastaan

    ULKOMAAT 23.5. 22:11 0 0

  8. Rodriguez rutisti etappivoittoon ystävänsä muistoksi

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:09 1 0

  9. Liikennekaaos nostatti mellakan Sao Paulossa

    ULKOMAAT 23.5. 21:14 1 0

  10. Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

    URHEILU 23.5. 21:05 1 3

  1. Tanssikoulun seksuaalirikostutkinta: 11 raiskausepäilyä

    KOTIMAA 23.5. 20:04 1 9 29

  2. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 193 19

  3. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 2 55 19

  4. Kolarit ruuhkauttivat Tampereen keskustaa

    PIRKANMAA 23.5. 17:51 2 14 18

  5. Varo varkaita: Rahat viedään taskuista Rauhaniemen pukukopissa

    PIRKANMAA 23.5. 20:07 1 2 18

  6. Tämän takia Mustalahti vilisi poliiseja

    PIRKANMAA 23.5. 14:09 1 4 16

  7. Tolppaa päin suistunut Volvo romuttui pahasti

    KOTIMAA 23.5. 14:56 1 32 15

  8. MTV3: Antijytky odottaa perussuomalaisia kuntavaaleissa

    KOTIMAA 23.5. 20:12 1 21 13

  9. Parkissa ollut auto roihahti yllättäen huoltoaseman pihassa – Katso kuvat

    KOTIMAA 23.5. 18:28 1 9 10

  10. Poliisi otti kadonneen 14-vuotiaan kiinni Tampereella kilpajuoksun jälkeen

    KOTIMAA 23.5. 09:39 2 17 9


Kultuuri

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 26

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot