Puheenaihe: Aki Kaurismäen mielestä Suomella ei ole selkärankaa

Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki on ristiriitainen hahmo. Mieheksi, joka ei ole enää aikoihin uskonut tulevaisuuden tuovan mukanaan mitään hyvää, hän kertoo hämmästyttävän optimistisia ja myötätuntoisia tarinoita.

Kaurismäen elokuvissa, kuten Cannesin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saaneessa Le Havressa, tavalliset ihmiset osoittavat moraalista selkärankaa. Keskiviikkoiltana Kaurismäki muisteli Cannesin Majestic-hotellin rantalaiturilla aikoja, jolloin Suomellakin oli sellainen – moraalinen selkäranka, siis.

– Vielä 1970-luvun lopulla olin järjettömän optimistinen ja ajattelin, että tästä tulee vielä kaunis maailma. Uskoin, että Suomesta kehittyy kansainvälisen yhteisön rakkikoira, maa joka ei hyväksy minkäänlaisia vääryyksiä ja epäoikeudenmukaisuuksia. Mutta pian sen jälkeen romahdimme käsittämättömäksi banaanivaltioksi, joka hyväksyy mitä tahansa ja jossa vajoamme itsemme alapuolelle.

– Sen sijaan, että olisimme kansakunta, joka näyttää moraalista esimerkkiä muille kansakunnille, myymme alehintaan ja joka suuntaan kaiken, sielumme ja ruumiimme. Ja sanon tämän rakkaudesta.

Suomalaisten yleisestä tyytymättömyydestä on tuskin selvempää merkkiä kuin perussuomalaisten hämmästyttävä menestys eduskuntavaaleissa. Kaurismäki näkee perussuomalaisten nousulle olevan tasan kolme syytä: kokoomus, keskusta ja sosiaalidemokraatit.

– Heidän täydellinen, pompöösi välinpitämättömyytensä ihmisiä kohtaan siihen johti. Jonkin verran surettaa tietenkin se, että ihmiset äänestivät nyt itseään vastaan. Pienipalkkaisena pätkätyöläisenä äänestäisin mieluummin vasemmistoliittoa, jota äänestän kyllä aina muutenkin.

Laki ei ole oikeus

Le Havre käsittelee Ranskassa aina räjähdysherkkää pakolaistilannetta. Elokuvassa vanha mies piilottelee luonaan nuorta gabonilaispoikaa, joka yrittää päästä Lontooseen äitinsä luokse. Mukana juonessa on poliisi, jolla on lain suhteen pelisilmää.

Lain suhteen usein unohdetaan, ettei se ole olemassa lakia itseään vaan ihmisiä varten, Kausimäki sanoo.

– Laki on niin kuin se kirjoitetaan, mutta oikeuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Laki on vain ohjesääntö. Pitäisi olla ilmiselvää, että lakia pitää tulkita eikä ainoastaan noudattaa. Toisen ihmisen intimiteettiä ei saa loukata, mutta muuta pyhää kirjainta ei ole.

Suomen pakolaistilanteen Portugalissa asuva Kaurismäki näkee ”säälittävänä”.

– Se on erityisen säälittävä siinäkin mielessä, ettei tarvitse mennä kuin Ruotsiin asti, niin siellä pakolaiset otetaan oikeasti vastaan, heitä yritetään auttaa ja heidän asioitaan järjestää. Suomeen ei tarvitse tulla kuin kolme romanialaista kerjäläistä, jotka istuvat paikallaan eivätkä sano sanaakaan, niin koko maa on paniikissa. Suomelta puuttuu selkärankaa, enkä nyt tarkoita ihmisiä vaan valtiota. Se ei pysty reagoimaan mihinkään.

Tarina, ei lausunto

Le Havre onkin pakolaisteemoineen yksi Kaurismäen uran poliittisimmista elokuvista. P-sana kylläkin saa ohjaajan irvistämään.

– Se ei ole poliittinen statement vaan tarina. Tarinan pohjalla voi tietysti olla jonkun näköinen viestikin, mutta se ei ole oleellista. Elokuvat ovat viihdettä. Puolustan ihmisten oikeutta paeta vapaa-ajallaan pitkän työviikon päätteeksi elokuvateatteriin viihtymään.

Jos Kaurismäen elokuvat ovat katsojilleen eskapismia, niin sitä ne ovat menneiden vuosikymmenten mielikuvitusmaailmoineen myös ohjaajalleen.

– Olen aina katsonut taaksepäin, ja tulen katsomaan jatkossakin. Aikakausista pidän 1950-luvun puolivälistä, jolloin maksettiin suurta hintaa järjettömästä sotimisesta. Silloin vielä näytti hetkellisesti siltä, että ihmiskunta saattaisi ottaa opikseen, Kaurismäki sanoo.

– Ihmiskunnan tilaus meni kuitenkin jo kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt on lähdön aika. Ja mitä nopeammin lähtö tulee, sen parempi. Pentti Linkola on minuun verrattuna sosiaalidemokraatti. Hän jättäisi muutaman henkiinkin, mutta minun puolestani kaikki saa mennä. Tilanne on joko planeetta tai me, ja meidän toimestamme jäljellä ei ole kohta enää kumpaakaan.

Oletko samaa mieltä Aki Kaurismäen kanssa? Kommentoi!