*

Aamulehti
Päivitetty 5.3.2013 15:52, julkaistu 5.3.2013 15:49

Yle: Pojat saavat päiväkodissa vähemmän hellyyttä – syynä tyttöjen vaatteet

Kuva: Colourbox
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Tyttöjen pitkät hiukset ja vaikeasti puettavat asut vaativat hoitajilta huomiota.

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan tytöt saavat poikia enemmän hellyyttä päiväkodeissa hoitajilta, kertoo Yle.

Helsingin yliopistosta sosiologian tohtoriksi väitelleen Elina Pajun tutkimus osoittaa, että hoitajat tarjoavat useammin esimerkiksi pukeutumisapua tytöille. Tyttöjä hoivataan ja heille jutellaan enemmän.

Yksi syy on tyttöjen vaatteissa ja asusteissa. Esimerkiksi värikkäät pompulat ja pinnit saavat kommentteja hoitajilta ja toisilta tytöiltä. Aikuisia tarvitaan tyttöjen pitkistä hiuksista huolehtimiseen: hoitaja saattaa ottaa tytön syliin päiväunien jälkeen ja kiinnittää hänen hiuksensa pinneillä.

Poikien vaatteet ja tavarat taas eivät samalla tavalla houkuttele vuorovaikutukseen. Päiväkodin arkea helpottaa, jos poika huolehtii itse pukeutumisestaan. Se tarkoittaa, että pojat saavat vähemmän huomiota hoitajilta eivätkä totu kosketukseen samalla tavoin kuin tytöt.

Elina Pajun mukaan sukupuoliroolit muotoutuvat toistuvan kokemuksen ja tyttöjen ja poikien erilaisen kohtelun kautta.

Sukupuolirooleista puhutaan myös tänään tiistaina Aamulehden auditoriossa. Aamulehden ja Tampereen yrittäjänaisten tasa-arvokeskustelu alkaa kello 18.

Ylen juttu


AVAINSANAT:

Kommentit (0)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti














Uutisia

  1. Leijonat pelaa pronssista, Ruotsi kullasta

    URHEILUSÄHKEET 19.5. 02:04 0 0

  2. Ennakkosuosikki Tanska korjasi potin Euroviisuissa

    KULTTUURI 19.5. 01:46 0 0

  3. Kristan veto oli napakymppi! ”Tätä en unohda koskaan!”

    KULTTUURI 18.5. 22:45 6 0

  4. Georgia kansainvälisen lehdistön suosikki

    KULTTUURI 19.5. 00:42 0 0

  5. Krista Siegfrids kiitollisena: ”Olen niin ylpeä tiimistäni!”

    KULTTUURI 19.5. 00:35 0 0

  6. Malmön lavalla nähtiin kirjava kattaus artisteja – katso viisut kuvina!

    KULTTUURI 19.5. 00:30 0 0

  7. Jalkapallotuloksia Euroopan kentiltä

    URHEILUSÄHKEET 18.5. 23:18 0 0

  8. Yllättääkö Romanian falsettidracula? Ainakin hän räjäytti Twitterin

    KULTTUURI 18.5. 23:35 0 0

  9. Uskomaton Sveitsi jyräsi MM-finaaliin!

    KIEKKO 18.5. 23:04 6 0

  10. Putkirikot veivät veden sadoilta Vantaalla

    KOTIMAA 18.5. 23:01 6 0

  1. Suomalaismies putosi Roomassa hotellista ja kuoli

    ULKOMAAT 18.5. 22:51 6 0 1580

  2. Yllättääkö Romanian falsettidracula? Ainakin hän räjäytti Twitterin

    KULTTUURI 18.5. 23:35 0 0 1157

  3. Vakava onnettomuus Sammonkadulla: Moottoripyöräilijä menehtyi

    KOTIMAA 18.5. 14:09 0 23 989

  4. Ennakkosuosikki Tanska korjasi potin Euroviisuissa

    KULTTUURI 19.5. 01:46 0 0 818

  5. Puolalainen myi naiselle koristeen, miesystävä tappoi myyjän kaverin seuraavana päivänä

    KOTIMAA 18.5. 21:05 0 0 773

  6. Kristan veto oli napakymppi! ”Tätä en unohda koskaan!”

    KULTTUURI 18.5. 22:45 6 0 727

  7. 23 vuotta sitten kaapattu poika löysi kaukaisen kotinsa Google Mapsin avulla

    ULKOMAAT 18.5. 19:47 0 0 626

  8. Krista Siegfrids kiitollisena: ”Olen niin ylpeä tiimistäni!”

    KULTTUURI 19.5. 00:35 0 0 534

  9. Malmön lavalla nähtiin kirjava kattaus artisteja – katso viisut kuvina!

    KULTTUURI 19.5. 00:30 0 0 436

  10. Likkojen lenkkipäivä nosti hymyt huulille – katso kuvat

    PIRKANMAA 18.5. 14:55 0 6 384


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot