*

Aamulehti
Päivitetty 13.2.2013 19:16, julkaistu 13.2.2013 19:15

Ratsastuskoulun maneesin katto romahti Laukaassa kesken ratsastustunnin

Ratsastuskoulun maneesin katto romahti Laukaassa keskiviikkona. Maneesissa oli tapahtumahetkellä meneillään ratsastustunti.

Romahtaneen katon alle jäi kuusi ihmistä. Heistä yksi menehtyi. Menehtynyt on lapsi. Useita loukkaantuneita on kuljetettu sairaalaan.

Päivystävän palomestari Hannu Kouhua ei osannut seitsemän aikaan illalla sanoa, millaisia vammoja hallista pelastetut ovat saaneet. Hän ei myöskään arvioinut, mikä voi olla ratsastusmaneesin katon romahtamisen syy.

Romahtaneen katon alle jäi myös hevosia.

Raivaustyöt paikalla jatkuvat. Kohteessa 15 pelastuslaitoksen pelastusyksikköä sekä 6 ensihoitoyksikköä sekä pelastushelikopteri. Poliisi on eristänyt alueen, ja se on katkaissut koulun ohi kulkevan Valkolantien kummastakin päästä. Sivullisia ei kuitenkaan päästetä lähelle romahduspaikkaa.

Hälytys sortumasta tuli keskiviikkona illalla viiden aikaan.Romahtanut maneesi on kooltaan noin 1700 neliötä.

Ratsastuskoulu sijaitsee Valkolantien varrella joidenkin kilometrien päässä Laukaan kirkonkylältä. Parikymmentä vuotta toiminut Laukaan Ratsastuskoulu on sivujensa mukaan Suomen Ratsastajainliiton hyväksymä ja valvoma ratsastuskoulu. Maneesia koulu kuvaa sivuillaan tilavaksi ja hyväpohjaiseksi. Koulussa on kymmenisen opetushevosta.

Keskisuomalaisen uutinen >>>
Olitko paikalla - lähetä ottamasi uutiskuva tai -video >>>


AVAINSANAT:

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)14.2.2013 16:12

Juu totta on, että ihmisiä ei saa uusia. Mutta ei saa kaikkia eläimiäkään. Eläimetkin on yksilöitä. Yhtä tiettyä hevosta tai koiraa tai vaikkapa marsua ei saa takaisin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.2.2013 11:39

mitä niistä? eipä niiden kohtalo kiinnosta ketään, kun pieni elämää täynnä oleva tyttö on kuollut.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.2.2013 09:05

mitä niistä? Ihminen on huolista suurin. Eläimiä saa uusia, mutta LAPSIA ei tuo takaisin mikään

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.2.2013 19:01

Entä hevoset?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti













Uutisia

  1. Meteoroidi räjähti Kuussa kuin viisi tonnia dynamiittia – törmäys näkyi Maahan asti

    ULKOMAAT 20.5. 01:30 0 0

  2. Bussinkuljettajien työnseisaus jatkuu Vantaalla

    KOTIMAA 20.5. 01:25 0 0

  3. Sveitsin lento päättyi – Ruotsi juhlii MM-kultaa

    KIEKKO 19.5. 23:57 0 0

  4. Kaksi FBI:n eliittijoukkojen erikoisagenttia kuoli harjoituksissa

    ULKOMAAT 20.5. 00:33 0 0

  5. Suomalaiset merihädässä Atlantilla – soittivat apua Turusta

    ULKOMAAT 19.5. 22:12 0 0

  6. Korpikosken suuhun jäi karvas maku

    KIEKKO 20.5. 00:07 0 0

  7. Petri Kontiola MM-kisojen paras hyökkääjä

    URHEILUSÄHKEET 19.5. 02:04 8 5

  8. Ruotsi vei jääkiekon maailmanmestaruuden

    URHEILUSÄHKEET 19.5. 22:15 0 0

  9. Petri Kontiola MM-kisojen paras hyökkääjä

    KIEKKO 19.5. 23:54 0 0

  10. Tiedemiehet kouluttavat mehiläisiä etsimään miinoja Balkanilla

    ULKOMAAT 19.5. 23:22 0 0

  1. USA:n alus saavutti purjeveneen: Suomalaiset ehtivät ajelehtia Atlantilla viisi päivää

    ULKOMAAT 19.5. 22:51 1 0 765

  2. Petri Kontiola MM-kisojen paras hyökkääjä

    KIEKKO 19.5. 23:54 0 0 460

  3. Antti Raanta kritisoi itseään

    KIEKKO 19.5. 22:22 0 0 318

  4. Savinaisella aihetta myös tyytyväisyyteen

    KIEKKO 19.5. 23:12 0 0 310

  5. Moottoripyöräilijöiltä kunnianosoitus: ”Veteraanit antoivat vapaat tiet” – Katso video

    KOTIMAA 19.5. 18:23 2 0 267

  6. Korpikosken suuhun jäi karvas maku

    KIEKKO 20.5. 00:07 0 0 238

  7. Sveitsin lento päättyi – Ruotsi juhlii MM-kultaa

    KIEKKO 19.5. 23:57 0 0 221

  8. Ensi viikolla kylmenee ja sää muuttuu epävakaiseksi Pirkanmaalla

    KOTIMAA 19.5. 21:03 0 0 219

  9. Suomessako kallista bensaa? Näin paljon maksaa Euroopan kallein menovesi

    ULKOMAAT 19.5. 19:09 2 7 207

  10. Tiedemiehet kouluttavat mehiläisiä etsimään miinoja Balkanilla

    ULKOMAAT 19.5. 23:22 0 0 187


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot