Evankeliointirahan keräys toi tuomion - Rikoshyötyä korvattava valtiolle 50 000 euroa
STT
Jos 6 000 ihmiselle lähetään kirje, joka esittelee eri rahasummilla syntyvää hyvää ja antaa tilinumeron, kyseessä on rahankeräys ja ilman poliisin lupaa laiton sellainen.
Näin päätteli Päijät-Hämeen käräjäoikeus keskiviikkona ja langetti Armon Evankeliumi Maailmalle AEM:n puheenjohtajalle 30 päivää ehdollista vankeutta. Nainen ja yhdistys joutuvat yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle rikoshyötyä liki 50 000 euroa.
Oikeuden mukaan yhdistys oli tietoinen luvan tarpeesta, koska oli hakenut sellaista. Poliisihallitus kielsi keräyksen, koska piti yhdistystä suhteellisen uutena, pienenä ja Lahden seudulle keskittyneenä.
Rahaa on kulunut esimerkiksi evankeliointityöhön Länsi-Papualla.
Yhdistyksen sihteeri vapautui syytteistä, koska hän yritti kirjeitä suomentaessaan poistaa viittaukset rahankeräykseen.







"Jos rahoilla tehdään mitä luvataan, niin miksi ei saa kerätä? Ketäänhän ei ole pakotettu maksamaan yhtään mitään? Sääteleekö Suomen valtio todellakin sen, mihin ihmiset rahansa saavat käyttää? Mielestäni ei kuulu Suomen valtiolle, kunhan ei ole rikollista toimintaa!"
Jos rahoilla tehdään, mitä luvataan, silloin ei taideta antaa tuomiota rikoshyödystä. Nyt annettiin.
Tuossa tapauksessa kyse oli joidenkin tietojen mukaan sellaisesta keräyksestä, jonka postien vastaanottajien osoitelistat oli hankittu laittomasti eräältä keskikokoiselta suomalaiselta lähetysjärjestöltä, aikaan jolloin keräyksen taustalla oleva henkilö oli vielä sen järjestön työntekijä.
Sittemmin lähetysjärjestö ilmoitti epäilevänsä työntekijää väärinkäytöksistä (raporttien vääristämisestä tms.), ja teki pesäeron tähän aiempaan työntekijäänsä, joka perusti puolestaan oman yhdistyksen, ja alkoi kerätä rahaa tuon entisen työnantajansa postituslistaa käyttäen, rahankeräyslupaa saamatta.
Tiedä sitten, miten asia oikeasti on, mutta hyvin erikoiselta tapaukselta tuo kuulostaa. Harvemmin lähetysjärjestöt pyytävät poliisia tutkimaan entisten työntekijöidensä tekemisiä.
Ilmoita asiaton kommentti