*

Aamulehti
Päivitetty 31.1.2013 16:42, julkaistu 31.1.2013 16:17

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Urjalan Sanomissa: ”Vapaamuurarit ovat tämän takana”

Kuva: Kuvakaappaus
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Kuvakaappaus todistekuvanauhasta.

Urjalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauli Lella (ps), joka tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen törmättyään tahallaan naiseen autollaan, arvelee tuomion olleen päätetty jo ennen 11.1. pidettyä oikeudenkäyntiä.

– Vapaamuurarit ovat tämän takana, Urjalan Sanomien Thaimaasta tavoittama Lella kommentoi.

Lella kiisti syytteet väittäen, ettei ole kuljettanut autoa. Lisäksi hän vetosi aikaisempiin oikeustapauksiin, joiden mukaan häntä ei voida tuomita liikennerikkomuksesta.

Lella katsoi teon täyttävän vain lievän pahoinpitelyn tunnusmerkit, koska uhrin vammat olivat vähäisiä eikä niistä ole selvitystä. Nainen ei käynyt tapauksen jälkeen lääkärissä.

Uhri ja kaupan työntekijä tunnistivat Lellan tekijäksi. Lisäksi tapauksen kuvanauhatallenteen perusteella oikeus katsoi toteen näytetyksi, että Lella syyllistyi rikoksiin.

Pirkanmaan käräjäoikeuden antaman tuomin perusteella asianomistajana ollut nainen oli purkamassa tavaratalo Tokmannin parkkipaikalla kukkia autosta kaupan tiloihin.

Paikalle autollaan tullut Lella oli vaatinut naista väistymään, mutta tämä oli ilmoittanut tekevänsä työnsä loppuun ja todennut, että parkkipaikalta pääsee pois muutakin reittiä.

Sanaharkan päätteeksi nainen oli kertomansa mukaan sanonut ”aja päälle, jos siltä tuntuu”.

Tämän jälkeen Lella ajoi selin autoon olleen naisen jalkoihin kiinni ja lähti työntämään naista kävelyvauhtia eteenpäin.

Lella ei kommentoi aikomuksiaan valittaa tuomiosta. Hän ei katso tuomion vaikuttavan luottamustehtäviensä hoitoon. Lella tuomittiin 60 päivän ehdolliseen vankeuteen pahoinpitelystä ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ehdollisen vankeustuomion koeaika päättyy 31.12.2014.



AVAINSANAT:

Kommentit (39)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)3.2.2013 20:48

Kyllä on käsittämätön tapaus. Mitä liikkuu äänestäjien päässä, kun haluavat tällaisen miehen päättämään asioistaan. Sääliksi käy kuntalaisia. Ottaisi edes vastuun omista tekemisistään eikä syyttele muita. Kuka voi luottaa tällaiseen kuntapäättäjään!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2013 14:48

Voi hellanletas, vapaamurarit tuntuu ennätävän joka paikaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2013 09:19

Eipä ilmeisesti ole Urjala juuri muuttunut Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla ajoista. Samaiset "Töyryn isännät", "kirkkoherran pojat" ja "kansakoulun opettajatko" siellä kukkoilevat edelleenkin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2013 09:14

Ihme ettei syyttänyt liukkautta ja hiekoittamattomuutta. Aurauksessakin täyty olla jotain vikaa.

Nyt Jaguarin aurauskulmat on tarkistettava välittömästi.

Tampereella suojatielle ajetaan juuri tällä tavalla jos jalankulkija ei ylitä katua tarpeeksi nopsaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2013 08:15

Jaguaari rikosvälineenä takavarikkoon ja vihreiden taksikäyttöön, tämä Urjalan liikennesääntöjä kintaalla viittaava diblomaatti jääköön kaukoitään ja täysijärkisiä valitsemaan uutta puheenjohtajaa. On tässä jo valitsijatkin tuuliajolla, kun tuommoisen valinnan ovat tehneet. On aikoihin eletty.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2013 07:18

"Väärinhän on ajaa toisen päälle, mutta mitä mieltä olette tuon kuorma-auton pysäköinnistä?"

Ei tuo kuorma-auto ole pysäköinyt vaan pysähtynyt purkamaan kuormaansa lastauspaikalle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2013 06:26

Jokainen ihminen on arvokas ja ainutlaatuinen oma yksilönsä.
Yksikään ihminen ei ole toisensa klooni ja jokaisella on oikeus olla oma itsensä, oli järjestö tai organisaatio mikä tahansa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2013 00:30

Uskomaton paikka tuo Urjala. Kuin jostain TV-sarjasta koko Lella. Eipä tarvitse enää äänestää perussuomalaisia - ihan tyhjää arpaa koko sakki.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2013 00:28

"Väärinhän on ajaa toisen päälle, mutta mitä mieltä olette tuon kuorma-auton pysäköinnistä?"

Kuljettaja purkaa ja lastaa. Miten se littyy pysäköintiin? Kuormaa lastataan varaston puoleisessa päässä. Takalaita nostin siinä paikassa missä kyytiin nostettavat hyllyt ovat. Auton nokka siihen suuntaan, että ne voidaan turvallisesti kyytiin nostaa. Nissä kun näyttää olevan pyörät alla. Henkilöautolla ei ole mitään asiaa nostimen työskentely alueelle. Mikähän itku siitä olisi tullut, jos teline olisi rullannut laudalta henkilöauton kylkeen?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)1.2.2013 00:15

Tästälähtien kun syyllistyn rikoksiin, niin vetoan vapaamuurareihin :D Nyt on HELLANLETTAS kattonu liian paljon jenkkileffoja.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti














Uutisia

  1. ”On syntynyt uusi alaluokka, jolla ei ole oikeuksia”

    ULKOMAAT 22.5. 22:48 0 0

  2. Amnesty moittii Suomen poliisia liiallisesta voimankäytöstä

    KOTIMAA 22.5. 22:48 0 0

  3. Terroriepäily: Poliisi ampui kahta miestä, jotka tappoivat sotilaan

    ULKOMAAT 22.5. 22:31 0 0

  4. IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa

    ULKOMAAT 22.5. 22:23 0 0

  5. Jymy jatkaa tappiottomana

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 21:25 0 0

  6. Hiihtäjä Niklas Colliander lopettaa

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 21:42 0 0

  7. Prince As onnistui jo toisella kerralla

    URHEILUSÄHKEET 22.5. 21:32 0 0

  8. Maantierosvot veivät Monroe-näyttelyn esineitä

    ULKOMAAT 22.5. 20:42 0 0

  9. Suunnitelma: vanhemmat jalkautuvat Husbyn kaduille

    ULKOMAAT 22.5. 20:37 0 0

  10. TS: Nöyryyttäminen, pakottaminen ja menemisten kontrollointi tavallista nuorten seurustelussa

    KOTIMAA 22.5. 19:36 0 0

  1. Terroriepäily: Poliisi ampui kahta miestä, jotka tappoivat sotilaan

    ULKOMAAT 22.5. 22:31 0 0 310

  2. Tapparan uusi hankinta joutui vankilaan Yhdysvalloissa

    KIEKKO 22.5. 16:20 0 13 292

  3. Tamperelaismies kuoli työtapaturmassa Siivikkalan koulun laajennustyömaalla

    KOTIMAA 22.5. 17:19 2 9 248

  4. Ovatko he uudet Vain elämää -tähdet? – Nimet vuotivat julki Seiskan kautta

    KULTTUURI 22.5. 18:48 0 5 233

  5. Sieniä napsinut naisopiskelija riehui alasti metsässä – 35 viranomaista rauhoitteli tunnin

    ULKOMAAT 22.5. 10:17 1 11 227

  6. Autoilijoiden ja yrittäjien nurinaa kuultiin: Hämpin parkissa alkaa ale

    PIRKANMAA 22.5. 15:21 0 70 227

  7. Kuudelle oireita hulluruohosta – ”En muista ensimmäisistä päivistä mitään”

    KOTIMAA 22.5. 17:15 0 11 209

  8. FBI:n agentti ampui kuoliaaksi Bostonin pommi-iskuista kuulustellun miehen

    ULKOMAAT 22.5. 16:00 1 12 168

  9. TS: Nöyryyttäminen, pakottaminen ja menemisten kontrollointi tavallista nuorten seurustelussa

    KOTIMAA 22.5. 19:36 0 0 159

  10. Yle: Vaarallinen jättitornado on surmannut Suomessakin

    KOTIMAA 22.5. 10:30 0 10 153


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto



Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot