Rautatiealan koulutus on keskittymässä Kouvolaan
STT
Rautatiealan perus- ja täydennyskoulutus on siirtymässä pääkaupunkiseudulta Kouvolaan. VR Yhtymä ja Kouvolan seudun ammattiopisto ovat allekirjoittaneet asiasta aiesopimuksen.
VR Groupin toimitusjohtaja Mikael Aro sanoo, että koulutus Kouvolassa alkaisi aikaisintaan parin vuoden kuluttua. Siirto ei hänen mukaansa saa viivästyttää uusien ammattilaisten valmistumista tai heikentää liikenneturvallisuutta. Syksyn aikana ryhdytään selvittämään siirron kustannuksia ja henkilöstövaikutuksia.
Toistaiseksi rautatieläisten opetus jatkuu entisellään VR:n koulutuskeskuksessa Pasilassa Helsingissä. Viime vuonna keskuksessa koulutettiin yli 2 000 alan ammattilaista.
Ammattiopiston rehtori Timo Olli muistuttaa, että EU:n tuoma rautatiealan kilpailu on avannut Suomessa tietä toiminnanharjoittajasta riippumattomalle koulutukselle. Aron mukaan yksi este kilpailun avautumiselle Suomessa on ollut, ettei koulutettua henkilökuntaa ole tarpeeksi saatavilla.







Kouvola vanhana rautatiekaupunkina on varmaan koulutukselle sopiva paikka.
Ilmoita asiaton kommentti