Puheenaihe: Tumpit pois pysäkeiltä

Suomalainen seisoo bussipysäkillä yksin hiljaa joukossa, tupakantumppien ympäröimänä. Vaikka pysäkillä olisi kuinka monta muuta bussinodottajaa, hän seisoo yksin ja tuijottaa joko kaukaisuuteen, tai maahan. Maasta tupakantumpit tuijottavat takaisin. Hän inhoaa pysäkille heitettyjä roskia, mutta tyytyy vain kiristelemään hampaitaan.

Tämäkin todellisuus voidaan muuttaa. Sen todistaa Roska päivässä -liikkeen kokeiluprojekti Helsingin Pohjois-Haagassa.

Todellisuuden muuttamiseen tarvitaan vain yksi tai kaksi ihmistä. Roskapihdit ovat helpottava väline.

Helsingin kaupunki antaa roskien kerääjille roskapihtejä, ja tätä voi toivoa ja edellyttääkin kaikilta kaupungeilta ja kunnilta. Myös nenäliina käy hyvin tumppien poimimiseen. Ei niihin paljain sormin tarvitse koskea.

Me Roskaliikkeen jäsenet säästämme kaupunkien ja kuntien varoja, tuotamme paljon puhuttua yhteisöllisyyttä ja ehkäisemme arkirikollisuutta. Säästämme myös koiria kipeiltä tassuhaavoilta ja lemmikkien omistajia suurilta eläinlääkärikuluilta. Samalla pyöräilijätkin säästyvät turhilta kuluilta ja rikkoutuneilta renkailta. Myös lastenvaunujen renkaat pysyvät ehjinä.

Eräänä kesäpäivänä aloitimme aviomieheni kanssa Bussipysäkki- projektin. Menimme omien ja parin ylimääräisen roskapihdin kanssa kahdelle lähibussipysäkille ja pyysimme bussin odottajia osallistumaan minuutiksi tumppien keräämiseen.

Kuukauden kokemuksella voin kertoa, että suurin osa bussin odottajista tarttuu roskapihteihin, oman temperamenttinsa ja kansallisuutensa mukaisesti.

Vaikka bussi olisi juuri tulossa, ulkomaalaiset opiskelijatkin tekevät niin heti. Pehmeällä, nöyrällä tai itsestäänselvyyden energialla. Osa suomalaisista saattaa kertoa aluksi, että he odottavat bussia.

Kun kerromme tietävämme sen ja rohkaisemme ihmistä tarttumaan pieneen talkoohetkeen, suomalainen voittaa empimisensä. Talkoouurastus sujuu mukavasti rupatellen, ja sen jälkeen moni on selvästi ilahtunut: ”Ehdinpä kerätä monta tumppia ennen kuin bussi tuli!”

Suomalaisistakin löytyy nopean temperamentin ihmisiä. Heistä vanhin tähän asti on ollut 86-vuotias nainen.

Nuorimmat ovat olleet kolme–neljävuotiaita poikia. Pojat tuntevat luontaista kiinnostusta roskapihteihin. ”Kylläpä on hauskaa kerätä roskapihdeillä!” on usein kuultu ja nähty kokemuksemme.

Kun on kerran kerännyt tumppeja, moni tekee sen myöhemmin oma-aloitteisestikin.

Tarkoituksena ei tietenkään ole kerätä tupakoivien jälkiä loputtomiin.

”Kauneus pelastaa maailman”, sanoi Fjodor Dostojevski. Roska päivässä -liikkeessä on syntynyt miniroskis-innovaatio. Miniroskiksesta tehdään esimerkiksi kauniilla ja hauskoilla tarroilla silmää viehättävä, iloa tuottava ympäristönsuojeluesine.

Kouluissa niistä taiteillaan tuhansin erilaisin tavoin upeita luomuksia, joista on järjestetty jo useita taidenäyttelyitäkin. Miniroskikseen voi panna myös purkat, karkkipaperit ja talvella vaarallisen liukkaat suklaapötkön käärepaperit.

Ilmatiiviiseen purkkiin voi panna tumpin palavanakin, tupakka sammuu sinne hyvin nopeasti.

Miniroskis syntyy kierrätyspurkista. Diabeetikot lahjoittavat Roskaliikkeelle vahvatekoisia ja kestäviä koeliuskapurkkejaan, jotka muuten päätyisivät roskiin.

Helsingissä kierrätys on toiminut jo kolmisen vuotta. Tampereen Diabetesyhdistyksessä ollaan myös kiinnostuneita kierrätyksen aloittamisesta, samoin Hämeenlinnassa.

Lahjoitamme bussipysäkillä Suomen Luonnonsuojeluliiton lahjoittamilla kauniilla luontotarroilla tuunattuja miniroskiksia tupakoiville.

”Fiksu keksintö!” on yleisin kommentti. Monet tupakoivat haluavat viedä miniroskiksia myös tupakoiville kavereilleen. Jätämme myös miniroskiksia selitystekstin kanssa roskapönttöjen päälle.

Alussa kävimme bussipysäkeillä kolmekin kertaa, nykyisin kerran päivässä. Kaupungin siistiminen edistyy päivä päivältä.

Moni ehkä ihmettelee, kuinka viitsimme mennä pysäkeille. Motiivi syntyy kahdesta syystä. Harrastamme kävelyä muutenkin, miksi emme siis yhdistäisi sitä haluun kohentaa kotiseutumme kuvaa?

Lähestulkoon aina bussipysäkkikohtaamiset ovat iloisia ja piristäviä. Saamme niistä energiaa työhön ja arkeen. Samalla syntyy myös uusia tuttavuuksia. Kun bangladeshilainen nuorimies tervehtii hymyillen, hänen kasvonsa loistavat kuin aurinko.

Joskus olemme kuitenkin saattaneet kohdata tylyn ja töykeän ihmisen. Silloin syntyy henkinen haaste – miten tylyys pitäisi kohdata?

Suosittelemme Bussipysäkki-projektia kaikille innokkaille. Siitä on iloa, yksin ja yhdessä.

Kommentoi tai kirjoita aiheesta lehden Jatkot-palstalle: nakokulma@aamulehti.fi