*

Aamulehti
Päivitetty 9.8.2012 07:56, julkaistu 9.8.2012 07:55

Oikaisu - HS korjaa uutistaan: Veromenetykset sittenkin pienempiä

STTHelsingin Sanomat kirjoittaa verkkosivuillaan, että valtion verotulojen menetykset yritysten siirtohinnoittelun takia ovat sittenkin pienemmät kuin mitä lehti uutisoi keskiviikkona.

Lehti kertoi siirtohinnoittelun syövän vuosittain 1,6 miljardia euroa verotuloja. Lehden mukaan menetykset ovat todellisuudessa kuitenkin vain noin 320 miljoonaa euroa vuodessa.

1,6 miljardin summa oli otettu eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnöstä, jossa käsitellään valtion tilinpäätöskertomusta vuodelta 2011.

Summa olikin todellisuudessa viiden vuoden laskennallinen arvio. Aikarajaus ei lehden mukaan käynyt ilmi mietinnöstä. Asia paljastui, kun lukuihin herättiin verohallinnossa.

Siirtohinnoittelun eli yritysten sisäisen laskutuksen avulla yritykset voivat siirtää tulojaan matalamman verotuksen maihin. Yritys saattaa heikentää tulostaan keinotekoisesti esimerkiksi siten, että Suomessa toimiva tytäryhtiö saa korkealla korolla lainaa emoyhtiöltä, vaikka se ei olisi tarpeen. Kun yhtiön tulos Suomessa painuu tappiolle tai nollaan, sen ei tarvitse maksaa Suomeen yhteisöveroa.

Helsingin Sanomien uutinen

Aamulehdessa keskiviikkona julkaistu uutinen korjattuna


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)9.8.2012 11:41

Oikaisu osoittaa miten pienistä summista lopulta oli kyse. Paisuttelua viranomaisten pilkku ja muiden virheiden takia ei kuitenkaan haluta korjata edes valitusten kautta. Maan tapa, jossa viranomainen on aina oikeassa, vaikka se olisikin heidän henkisen kidutuksen takia aina väärässä niihin on vaikea saada perusteita silloin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2012 10:52

"Summa olikin todellisuudessa viiden vuoden laskennallinen arvio. Aikarajaus ei lehden mukaan käynyt ilmi mietinnöstä. Asia paljastui, kun lukuihin herättiin verohallinnossa."

Nuo ovat varovaisia arvioita. Oikea luku voi olla selvästi yli miljardin. Esim. yksinään Googlen kohdalla talousalan lehdet ovat arvioineet tulosta siirrettävän parikymmentä miljoonaa euroa muihin maihin. Käytännössä asia hoidetaan niin, että Suomeen verovelvollinen Google Finland hoitaa vain pienen murto-osan Suomen pään liikevaihdosta, ja esim. mainosmyynti toteutetaan pääasiassa muiden maiden Googlejen kautta. On arvioitu, että Googlen liikevaihto Suomessa olisi yli 40 miljoonaa. Google Finlandilla liikevaihtoa on kuitenkin vain muutama miljoona euroa. Tulot kierrätetään pääasiassa siis muita kirjanpidollisia reittejä pitkin.

Tosin tuo tuloksen siirtotapa ei ole siirtohinnoitteluun perustuva, vaan siihen perustuva, että Suomen toimintaa koskevat sopimukset tehdään alunperinkin alhaisen veron maiden tytäryhtiöiden kanssa (esim. Irlanti).

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2012 09:58

Ehkä suurempi huomio pitäisikin kohdistaa rahan liikkumisesta pois Suomesta eikä menetetyistä veroeuroista (1,2 miljardia vs. 320 miljoonaa). Suomesta pois viety raha ei poiji Suomessa uutta vaan jossain muualla.

Onnim

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2012 09:10

Jos tuon mietinnön lukee niin aikajänne tulee kyllä selväksi. Hesarin toimituksen kapasiteetti ei vaan nyt riittänyt. Mietintöä siitä on turha syyttää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.8.2012 08:37

Tämä on oikein. Suomalaisille päättäjille pikkuhiljaa tulee valkenemaan, että veropäätökset koeponnistetaan joka ikinen päivä. Ei olisi siirtohinnoitteluongelmaa, jos verotasot olisivat yrittäjille perusteltavissa.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti













Uutisia

  1. Sveitsin lento päättyi – Ruotsi juhlii MM-kultaa

    KIEKKO 19.5. 23:57 0 0

  2. Kaksi FBI:n eliittijoukkojen erikoisagenttia kuoli harjoituksissa

    ULKOMAAT 20.5. 00:33 0 0

  3. Suomalaiset merihädässä Atlantilla – soittivat apua Turusta

    ULKOMAAT 19.5. 22:12 0 0

  4. Korpikosken suuhun jäi karvas maku

    KIEKKO 20.5. 00:07 0 0

  5. Petri Kontiola MM-kisojen paras hyökkääjä

    URHEILUSÄHKEET 19.5. 02:04 8 5

  6. Ruotsi vei jääkiekon maailmanmestaruuden

    URHEILUSÄHKEET 19.5. 22:15 0 0

  7. Petri Kontiola MM-kisojen paras hyökkääjä

    KIEKKO 19.5. 23:54 0 0

  8. Tiedemiehet kouluttavat mehiläisiä etsimään miinoja Balkanilla

    ULKOMAAT 19.5. 23:22 0 0

  9. Savinaisella aihetta myös tyytyväisyyteen

    KIEKKO 19.5. 23:12 0 0

  10. Kakko viides golfin Euroopan kiertueella Madeiralla

    URHEILUSÄHKEET 19.5. 18:55 0 0

  1. USA:n alus saavutti purjeveneen: Suomalaiset ehtivät ajelehtia Atlantilla viisi päivää

    ULKOMAAT 19.5. 22:51 0 0 627

  2. Petri Kontiola MM-kisojen paras hyökkääjä

    KIEKKO 19.5. 23:54 0 0 416

  3. Savinaisella aihetta myös tyytyväisyyteen

    KIEKKO 19.5. 23:12 0 0 259

  4. Antti Raanta kritisoi itseään

    KIEKKO 19.5. 22:22 0 0 235

  5. Moottoripyöräilijöiltä kunnianosoitus: ”Veteraanit antoivat vapaat tiet” – Katso video

    KOTIMAA 19.5. 18:23 1 0 198

  6. Korpikosken suuhun jäi karvas maku

    KIEKKO 20.5. 00:07 0 0 187

  7. Sveitsin lento päättyi – Ruotsi juhlii MM-kultaa

    KIEKKO 19.5. 23:57 0 0 178

  8. Ensi viikolla kylmenee ja sää muuttuu epävakaiseksi Pirkanmaalla

    KOTIMAA 19.5. 21:03 0 0 150

  9. Tiedemiehet kouluttavat mehiläisiä etsimään miinoja Balkanilla

    ULKOMAAT 19.5. 23:22 0 0 145

  10. Suomessako kallista bensaa? Näin paljon maksaa Euroopan kallein menovesi

    ULKOMAAT 19.5. 19:09 2 7 144


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot