Järvestä löytynyt vainaja tunnistettu - Katosi 15 vuotta sitten
Parikkalasta Arkusjärvestä heinäkuussa löytyneen vainajan henkilöllisyys on varmistunut.
Ruumis löytyi vedestä illalla 12. heinäkuuta. Sen löysi sivullinen henkilö.
Tutkimuksissa on varmistunut että vainaja on elokuussa vuonna 1997 kadonneeksi ilmoitettu nainen. Hän oli syntynyt vuonna 1955.
Poliisi jatkaa vainajan kuolemansyyn selvittämistä.







Kadota voi vaikka kuolemalla metsään paikkaan, jonka läheisyyteen edes koirat eivät tule haistamaan ruumiin hajua.
Muistaakseni kadonneella naisella oli kesämökki Arkusjärven rannalla. Tämä tuntemani lähdejärvi on kylmä ja kirkasvetinen, joten siinä jos missä säilyy, koska hajottavia mikrobeja ei ole niin paljoa kuin rehevissä järvissä.
Luusto ja hampaiden paikat säilyvät, myös keinokuituvaatteet. Muutoin "tutkimusmateriaali" eli vettynyt ruumis on aika vastenmielinen.
Max 14 metriä syvä Arkusjärvi ei ole iso ja on siis kirkasvetinen, joten miksei naista löydetty aiemmin.
http://www.esaimaa.fi/Online/2012/07/17/Arkusj%C3%A4rven+ruumisl%C3%B6yt%C3%B6+yll%C3%A4tti+rikosta+tutkineen/20121194/4
Poliisi epäili henkirikosta ja selvitellee nyt, miten ruumis oli voinut jäädä huomaamatta aiemmin, vai onko se tuotu järveen etsintöjen jälkeen. Naisen vene löytyi järveltä ajelehtimasta, mutta poliisi siis tutkii lavastuksen mahdollisuutta.
Jos mies olisi kuollut vastaavissa olosuhteissa niin emme olisi koskaan kuulleet tapauksesta.
Ilmoita asiaton kommentti