*

Aamulehti
Päivitetty 2.8.2012 11:17, julkaistu 2.8.2012 11:16

Kopiointi kuriin: Jyväskylän yliopisto yrittää torjua vilpin sähköisellä järjestelmällä

STT

Jyväskylän yliopisto ottaa syksyllä käyttöön plagiaatintunnistusjärjestelmän. Sähköisen järjestelmän avulla yliopisto toivoo ehkäisevänsä gradujen ja väitöskirjojen plagiointia eli kopioimista.

Järjestelmä vertaa opinnäytettä isoon tietokantaan, johon on kerätty tekstejä eri lähteistä. Vertailun jälkeen järjestelmä ilmoittaa, kuinka monta prosenttia opinnäytteestä löytyy muista teksteistä.

Opettajan tehtävä on arvioida, onko opinnäytettä kopioitu vai onko kyse esimerkiksi sattumasta.

Yliopiston strategiajohtaja Kari Pitkänen kertoo, että vilppitapauksia tulee vastaan äärimmäisen harvoin. Jyväskylän yliopistosta hän muistaa viimeisten viiden vuoden ajalta kolme tapausta, joissa on epäilty opinnäytteen kopioimista.

Samaa järjestelmää Jyväskylän kanssa käyttävät ainakin Hanken ja Oulun yliopisto.


AVAINSANAT: ///NETTIVERSIO///

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti














Uutisia

  1. Uusi taistelutapa koettelee – Tykistö ampuu Rovajärvellä kesämökkien yli

    KOTIMAA 21.5. 20:16 0 0

  2. Talvivaarasta rautapitoista vettä – Lumijoki värjäytyi ruskeankeltaiseksi

    KOTIMAA 21.5. 20:17 0 3

  3. Ajokausi avattu – Mustanlahden satama täyttyi upeista moottoripyöristä

    PIRKANMAA 21.5. 19:32 0 1

  4. Turkissa 90 vuotta vankeutta myrkkyviinan myymisestä venäläisille

    ULKOMAAT 21.5. 19:23 0 0

  5. New Yorkin uusi jalkapalloseura saa äveriäät omistajat

    URHEILUSÄHKEET 21.5. 18:56 0 0

  6. Jemenin presidentti sai Sauli Niinistöltä kiitoskirjeen

    KOTIMAA 21.5. 18:45 0 1

  7. Ari Mannion keppi lensi 80,65

    URHEILUSÄHKEET 21.5. 17:50 2 0

  8. Mourinho sai loat ylleen

    URHEILUSÄHKEET 21.5. 12:52 1 0

  9. Eduskunta keskustelee vakuuskuluista – ”Nollat tulevat vasta numeroiden jälkeen”

    KOTIMAA 21.5. 17:45 0 7

  10. Poliisiylijohtaja: Sakot voisi maksaa kortilla heti – Käteinen ei käy

    KOTIMAA 21.5. 17:42 0 9

  1. 42-tonninen ravintolalaiva siirretään yöllä Nokian kautta Ratinaan – katso video nostosta

    PIRKANMAA 21.5. 09:27 2 24 5712

  2. Tähän ruuhkaan ei ole luvassa helpotusta kahteen viikkoon

    PIRKANMAA 21.5. 09:57 2 34 5497

  3. Pyörremyrsky tappoi kymmeniä Oklahomassa – Äiti ja vauva kuolivat piilouduttuaan pakastimeen

    ULKOMAAT 21.5. 16:24 2 9 5106

  4. IL: Pentu sai surmansa toisen koira hampaissa – kumpikaan ei päästänyt ääntäkään

    KOTIMAA 20.5. 22:27 2 23 4998

  5. Bäckman kertoo tehneensä tutkintapyynnön, poliisilla ei ole siitä merkintää

    KOTIMAA 21.5. 10:43 2 62 4837

  6. IL: Alaston olutvaras teki ninjaliikkeitä ja uhitteli poliisille - videolinkki

    KOTIMAA 21.5. 16:00 1 21 4487

  7. Näin Tampere päätti kaupunkiratikan reitistä

    PIRKANMAA 20.5. 19:18 2 93 3784

  8. Kiima-aika ajanut liikkeelle: Karhusta useita havaintoja Pirkanmaalla

    KOTIMAA 21.5. 15:14 5 9 3533

  9. Kuluttaja-asiamies: Vessapaperiarvonnassa oli liian mitätön mahdollisuus voittaa

    KOTIMAA 21.5. 12:49 10 17 3415

  10. Taksi törmäsi pieneen traktoriin Kaukajärvellä

    PIRKANMAA 21.5. 13:20 1 13 3309


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot