Puheenaihe: Kurjuuden ja onnellisuuden kauppa kannattaa

Kurjuuden ja onnellisuuden kokeminen on suhteellista ja epämääräistä. Kaiken lisäksi se on alati muuntuvaa. Onnellisuuden tai kurjuuden kokeminen voi riippua kulttuurista, yksilöstä, tai molempien summasta.

Onnellisuuden ei kuitenkaan tarvitse olla monimutkaista. Tamperelaisten senioriklubilaisten mukaan onnellisuus on kiinni pienistä asioista: tasaisesta elämästä, hyvinvoinnista, hoivasta, huolenpidosta.

Äärimmäisyyden kokemukset täydentyvät toisissaan; rakkaus vihassa, elämä kuolemassa, onni kurjuudessa.

Kurjuus on niin kaukana länsimaisesta kokemuspiiristä, että surusta ja synkistelystä on ryhdytty kehittämään uutta liiketoimintaa. Kuoleman, tuhon ja väkivallan perässä matkaamisen suosio kasvaa. Kuuluisimpien pahojen paikkojen kävijämäärät paisuvat vuosi vuodelta.

Suomalaisen nautintoina ovat esimerkiksi Auschwitz Puolassa, Karjalan taistelutantereet ja Thaimaan tsunamialue. Osuva nimitys ilmiölle olisi tuskaturismi tai musta matkailu.

Katastrofiturismin paisumisesta pitävät huolen sosiaalinen media ja perinteinen sensaatiojulkisuus.

Matkailubisnes kantaa raskasta eettis-moraalista vastuuta, kun se järjestää turisteille kehitysmaissa slummikierroksia kurjuuden ja köyhyyden maksimoimiseksi kulttuurinähtävyytenä.

Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa pidettiin pitkään kansakuntaa yhdistävänä menestystarinana. Hyvinvoinnin huippu saavutettiin 1990-luvun alussa. Sen jälkeinen tarina on säröinen.

Uusien mittareiden mukaan suomalaisten hyvinvointi on polkenut paikallaan, jopa alentunut, vaikka bruttokansantuotteella mitattu talouskasvu onkin saatu jatkumaan.

Hyvinvointia ehdyttävät tuloerojen kasvu, talouden ympäristöön kasautuva kuormitus ja luonnonvarojen kiihtynyt kulutus. Usko jatkuvaan talouskasvuun ei enää siunaa yhteiskunnallista kehitystä, kuten Helsingin yliopiston tilastotieteen dosentti Jukka Hoffrén polemisoi.

Hyvinvoinnin mittaaminen kansantuotteella ei kerro hyvän elämän substanssista, sisäisestä olemuksesta.

Jo antiikin kuuluisien filosofien Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen mukaan yhteiskunnan tulee luoda kansalaisille hyvinvoinnin puitteet, jopa ohjaus hyvään elämään.

Aristoteles piti onnellisuutta elämän päämääränä. Pyrkimys hyvyyteen takaa automaattisesti hyvät teot. Yksilöstä tulee hyveellinen ja siten onnellinen. Aristoteleen mielestä rikkauksien kokoaminen ei tuo hyvää elämää. Rahan perässä juoksijan pyrkimyksenä on pelkkä eläminen, ei hyvä elämä.

Onko suomalaisten lottomiljonäärien elämä muuttunut ”hyväksi”?

Jälkiteollinen elämäntapa arvostaa yksin pärjäämistä. Talonpoikaisyhteiskunnassa perheen koheesio oli laajempi, kiinteämpi. Samassa pihapiirissä synnyttiin, asuttiin ja kuoltiin isovanhemmista lastenlapsiin.

Nykyinen ydinperhe käsittää äidin, isän ja lapset. Yksinhuoltajaperheessä äidin tai isän ja lapset.

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon mukaan ydinperhe voi ongelmineen muodostua hermeettiseksi, ulkopuolisilta suljetuksi soluksi. Sitä ympäröi usein onnellisuusmuuri, pyrkimys ylläpitää myönteistä julkisivua, näyttäytyä perheenä ulospäin onnellisena ja tyytyväisenä.

Suomalainen ydinperhe ei vietä hyvää elämää. Julkisivua yritetään pitää yllä perheen ”normaaliuden” osoittamiseksi. Kulissien takainen pahoinvointi ei välttämättä näy ulospäin varsinkaan silloin, kun lapsia hoidetaan vielä kotona.

Ydinperheen onnellisuusmuuri tuhoutui 2010-luvulla. Perhesurmien suma ja raadollinen mediajulkisuus paljastavat henkis-fyysisen perhehelvetin.

Miksi varjeltu perhekulissi pääsi romahtamaan yhteiskunnan ”hyväksi” tulkitseman tukisysteemin aavistamatta mitään? Yhteiskunnan toimilla on nyt kiire, elleivät ne sitten ole jo liian myöhäisiä.

Hyvä elämä asuu kokijan korvien välissä. Floridansuomalaistutkimukseni (2000) mukaan hyvä elämä on enemmän laadullista kuin määrällistä. Laadun takaavat hyvät perhesuhteet, terveys, mielenrauha, vapaus, rehellisyys, usko tulevaisuuteen, sopuisuus, välittäminen ja riittävä toimeentulo.

Slummitutkimuksessani Kurjuuden kasvot (2007) Kenian Nairobissa kahdeksan lapsen äiti kertoi perheensä viettävän hyvää elämää, koska lapset ovat tervehtyneet, mies saanut puolipäivätyötä ja äiti itse päässyt keittäjäksi eurooppalaiseen perheeseen.

Missä määrin Suomen köyhien ja syrjäytyneiden pahoinvointi on taloudellista, ekologista, sosiaalista ja psyykkistä?

Ehkei haluta tietääkään, keitä he ihmisinä ovat, nämä 15 000–20 000, kuten tutkimus tämän ”pohjasakan” lukumäärän tuoreeltaan ilmoittaa.