Missä on Ritva, 71?
Kajaanin poliisi tiedottaa Suomussalmella maanantaina kadonneesta 71-vuotiaasta Ritva Väyrysestä. Poliisin mukaan hän on edelleen kateissa.
Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu ja rajavartiolaitos jatkavat edelleen etsintöjä.
Kajaanin poliisi tiedottaa Suomussalmella maanantaina kadonneesta 71-vuotiaasta Ritva Väyrysestä. Poliisin mukaan hän on edelleen kateissa.
Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu ja rajavartiolaitos jatkavat edelleen etsintöjä.
Nyt katoaa ja katoaa! Liukkaus vaarantaa edelleenkin ikäihmisten liikkumista, mutta onneksi jotkut mainiossa kunnossa! Huolissani olen minäkin...
Hyvähän sekin on, että julkaistaan tarkka kuva. Vähintään yhtä tärkeätä meille liikkeellä olijoille olisivat kaikki vaikkapa edes oletustiedot, mistä hän on liikkeelle lähtenyt tai vaikkapa missä hänet viimeksi on nähty.
Tuolla Suomussalmen alueella olemme liikkuessamme jotuneet kaksi kertaa etsinnöihin joista toisessa onnistuimme vähällä väellä ja jopa öiseen aikaan.
Toisessa tapauksessa meille ei kerrottu tehdystä tärkeästä havainnosta ja käytimme sekä aikaa että myös polttoaineittakin täysin turhaan. Lopputulos oli silloin surullinen. Pahinta siinä mielestäni oli, että ammattilaiset jättivät kertomatta meille vapaaehtoisille paikalla oleville, mitä tiesivät.
Katosi Suomussalmella.
Kun se on niin kovin laaja alue, niin olisiko yhtään tarkempaa tietoa mistä hän on lähtenyt tai missä hänet on viimeksi nähty?
Kun meidänkin väkeämme on siellä suunnalla liikkeellä, niin pikku lisätieto olisi paikallaan.
Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.


Toivon suuresti,että löydetään.
Ilmoita asiaton kommentti