*

Aamulehti
Päivitetty 30.7.2012 12:04, julkaistu 30.7.2012 11:40

Ukkoset ja puuskaiset tuulet katkoneet sähköjä tänään myös Pirkanmaalla

STT

Ukkoset ja puuskaiset tuulet ovat katkoneet sähköjä. Elenia Verkon eli entisen Vattenfallin asiakkaista ilman sähköä oli aamupäivällä yli 2 000 asiakasta. Eniten katkoja on Hämeessä, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Enimmillään yön myrskyjen aikana vailla sähköjä oli noin useita tuhansia asiakkaita, Eleniasta kerrotaan.

Fortumin verkkoalueella katkoja on ollut Lounais- ja Etelä-Suomessa. Aamukymmenen jälkeen ilman sähköä oli vielä noin 450 kotitaloutta. Enimmillään katkoksista on kärsinyt tänään noin 4 000 kotitaloutta, mutta suurin osa vioista saatiin korjattua aamuun mennessä.

Katkoja on edelleen Kemiönsaaressa Taalintehtaalla sekä Marttilassa, Paraisilla ja Salossa. Viankorjauksen arvioidaan vievän iltapäivään. Pisimmillään viat ovat kestäneet noin 6–8 tuntia. Salamointi on aiheuttanut myös useita lyhyitä katkoksia.

Suomeen on odotettavissa uusia ukkosia tänään.

– Viikonloppuna varauduimme tavallista suuremmalla työntekijämäärällä, mutta arkipäivänä kaikki normaalit resurssit ovat muutenkin käytössä, kertoo Fortumin käyttökeskuspäällikkö Kimmo Vainiola.


AVAINSANAT: ///NETTIVERSIO///

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti














Uutisia

  1. IL: Alaston olutvaras teki ninjaliikkeitä ja uhitteli poliisille - videolinkki

    KOTIMAA 21.5. 11:38 0 0

  2. Molemmat humalassa, äiti mottasi tytärtään nyrkillä

    KOTIMAA 21.5. 11:47 0 0

  3. 2 kiipeilijää kuoli Mount Everestillä huipun valloittamisen jälkeen

    ULKOMAAT 21.5. 11:49 0 0

  4. Everestin juhlavuosi on kuolettava

    URHEILUSÄHKEET 21.5. 11:31 0 0

  5. Lämpimät virtaukset toivat jopa miljardeja tuholaisia Suomeen

    KOTIMAA 21.5. 11:11 0 0

  6. Uusikartano vaihtaa Ässät Lukkoon

    URHEILUSÄHKEET 21.5. 11:05 0 0

  7. Maalivalmistaja: Mätäjoen päästö tuhat litraa, myrkky haitallista ja ympäristölle vaarallista

    KOTIMAA 21.5. 11:08 0 0

  8. Senaatin raportti: Apple kiersi miljardien verot

    ULKOMAAT 21.5. 11:07 0 0

  9. Jopot katoavat öisin työpaikkojen ja asuntojen pihoista

    KOTIMAA 21.5. 11:05 0 0

  10. Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua

    URHEILUSÄHKEET 21.5. 10:43 0 0

  1. 42-tonninen ravintolalaiva siirretään yöllä Nokian kautta Ratinaan – katso video nostosta

    PIRKANMAA 21.5. 09:27 1 13 4055

  2. Pyörremyrsky tappoi lähes sata Oklahomassa – Äiti ja vauva kuolivat piilouduttuaan pakastimeen

    ULKOMAAT 21.5. 09:13 1 4 3614

  3. IL: Pentu sai surmansa toisen koira hampaissa – kumpikaan ei päästänyt ääntäkään

    KOTIMAA 20.5. 22:27 1 10 3553

  4. Näin Tampere päätti kaupunkiratikan reitistä

    PIRKANMAA 20.5. 19:18 2 77 2854

  5. Työväenyhdistyksen toiminnanjohtaja: ”Bäckmanin turha tuoda joukkojaan tänne”

    KOTIMAA 20.5. 19:50 2 23 2295

  6. Bäckman kertoo tehneensä tutkintapyynnön, poliisilla ei ole siitä merkintää

    KOTIMAA 21.5. 10:43 1 4 2155

  7. Tähän ruuhkaan ei ole luvassa helpotusta kahteen viikkoon

    PIRKANMAA 21.5. 09:57 1 7 2068

  8. Puheenaihe: Rokotuskeskustelu vinossa

    KOTIMAA 19.5. 12:35 1 38 1918

  9. Poliisi tutkii: Saiko konepelliltä pudonnut ja kuollut nuori mies riittävää ensihoitoa?

    KOTIMAA 20.5. 14:30 0 3 1856

  10. Sammonkadun kuolonkolari: Autoilija ei havainnut moottoripyörää, vaihtoi samalle kaistalle

    KOTIMAA 20.5. 13:10 5 27 1828


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Sää

 

Albumit arkisto




Uutisia

Toimituksen valinnat

Lue nämäkin

Mobiilisivusto

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot