SS: S-ryhmä myynyt odotettua enemmän kakkosolutta
Kakkosoluen myynti on vastannut panimoiden odotuksia, kertoo Savon Sanomat. Olvin ja Hartwallin markkinoille tuomia 3,5 -prosenttisia oluita myydään silti vain murto-osa keskiolueen verrattuna.
Hartwallin kakkosolutta on myyty 300 000 litraa, mikä on hieman enemmän kuin odotettiin, kertoo S-ryhmän valikoimajohtaja Ilkka Alarotu lehdelle.
Kaikesta oluen myynnistä kakkosen osuus on hänen mukaansa noin kaksi prosenttia.
Ruokakeskosta puolestaan kerrotaan, että kakkosolut ei ole löytänyt tietään kuluttajien ostoskoreihin.
Olvin mukaan yrityksen kakkosolut on kuitenkin mennyt kaupaksi odotetulla tavalla.
Kesän sateet ovat vaikuttaneet myös keskioluen myyntiin, kerrotaan Hartwallilta. Koko myynti on ollut myyntijohtaja Marko Airamaan mukaan vaisumpaa kuin parina edellisenä kesänä.
Kakkosoluen menekkiin saatetaan tulevaisuudessa vaikuttaa verotuksella. Sosiaali- ja terveysministeriössä kakkosoluen verotuksen keventämistä pidetään yhtenä vaihtoehtona kansanterveyden parantamiseksi.
Nyt keskustelua käydään siitä, saisiko veronalennus suomalaiset vaihtamaan keskioluen kakkosolueen.
Aamulehden aiempi uutinen: <a href="http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194753935708/artikkeli/ehdotus+vaihtaisiko+kuluttaja+keskikaljan+miedompaan+jos+kakkosoluen+hinta+laskisi+.html">Ehdotus: Vaihtaisiko kuluttaja keskikaljan miedompaan, jos kakkosoluen hinta laskisi?









Juuri kuulin että kakkonen kaupoissa , pitääpä mennä ostamaan.2 olut tuntuu siitä hyvältä että pelikunnossa ollaan vaikka useampikin alla mikä hieno asia suomalaisille. 3 olut kylmästi pois ruokakaupoista ja kakkonen tilalle kun kaikenmaailman örveltäjiä baarit täynnä. Tuote sopisi mielestäni pikkupaikkakunnille joissa jokainen lähimestoissa käynyt tietää mitä se on.
Ilmoita asiaton kommentti