Pariskunnan euro on sinkun 27 senttiä
Asumis- ja elämiskulut johtavat siihen, että yhteiselo on sinkkuutta halvempaa. Suurin ero pariskuntien ja sinkkujen toimeentulosta syntyy asumisesta. Mitä pienempi asunto, sitä kalliimpi neliöhinta.
Tilastokeskus selvitti, kuinka paljon työssä käyville sinkuille ja pariskunnille jää rahaa käteen asumis- ja elämiskulujen jälkeen. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella lapsettomalle alle 35-vuotiaalle pariskunnalle jää keskimäärin 1 368 euroa eli 684 euroa henkeä kohden. Sinkulle jää 364 euroa.
Suomen yli miljoonasta yhden hengen taloudesta noin joka kolmas on Tilastokeskuksen mukaan pienituloinen. Alle 35-vuotiaista sinkuista 43,9 prosenttia lasketaan luokkaan ”köyhä yksin asuva”.
Sinkulle jää keskimäärin noin neljä kertaa vähemmän rahaa säästettäväksi. Se tekee ainakin maallisten unelmien toteuttamisesta sinkuille vaikeampaa.
Keskiarvotuloja vertailemalla selviää, että pääkaupunkiseudulla pariskunnan euro on sinkun 23 senttiä. Muualla Suomessa se on 27 senttiä. Sinkku tulee hieman paremmin toimeen pääkaupunkiseudun ulkopuolella pitkälti pienempien asumiskustannusten vuoksi.
Aiheesta laajemmin sunnuntain Aamulehdessä.









Minulla olisi enemmän rahaa, jos eläisin sinkkuna. Nyt menee rahaa naisen puolison kauneuteen, mutta enemmän siitä on iloa kuin pankissa olevista rahoista.
Ilmoita asiaton kommentti