Suomalainen juomakulttuuri: keskiolutta kotona tölkistä
Panimoliiton tuore myyntitilasto vahvistaa jo pitkään jatkuneen trendin suomalaisessa juomakulttuurissa. Vuoden 2011 myyntilukujen mukaan panimotuotteiden nauttimisen voi tiivistää niin, että suomalainen juo keskiolutta kotona tölkistä.
Hartwall, Nokian Panimo, Olvi ja Sinebrychoff myivät olutta vuonna 2011 yhteensä 423 miljoonaa litraa. Edelliseen vuoteen verrattuna myynti nousi 27,9 miljoonaa litraa eli 7,1 prosenttia. Oluesta suurin osa myytiin kaupasta.
Ravintolamyynti laski edelleen, kuten on tapahtunut koko 2000-luvun ajan. Ravintolamyynnin osuus kokonaismyynnistä oli noin 15 prosenttia. Alkon osuus oluen myynnistä oli 2 prosenttia.
Selvästi eniten, eli 73,2 prosenttia kaupan oluesta myytiin tölkeissä. Pullojen osuus on vähentynyt 14,4:ään prosenttiin. Vielä kymmenen vuotta sitten tölkkien osuus oli vain 6,8 prosenttia
Lonkeroita myytiin yhteensä 43,7 miljoonaa litraa. Myynti kasvoi 2,5 miljoonaa litraa eli 6,1 prosenttia. Siideriä meni kaupaksi 33,2 miljoonaa litraa. Myynti kasvoi 2,5 miljoonaa litraa eli 8,3 prosenttia.
Panimoliiton tilastoissa ei ole mukana pienpanimoiden tuotteita eikä ulkomaantuontia.









"Minulle tämä on raha ja viihtyvyyskysymys. En kerta kaikkiaan kestä ravintoloiden helvetillistä meteliä. Siksikin olisi ääliömäistä maksaa olutlasillisesta ties mitä.
Yleisesti tuntuu, että viihtyvyyden takeena on äänen voimakas volyymi. Mulle ei sovi."
Samaa mieltä. Erityisesti karaoke pitäisi luokitella rikokseksi ihmiskuntaa vastaan.
Ilmoita asiaton kommentti