Ranuan jääkarhunpentu kurkki ulos pesästään ensimmäistä kertaa
- Ranuan jääkarhunpentu pääsi emonsa kanssa ulos torstaina aamupäivällä.
Ranuan eläinpuistossa marraskuussa syntynyt jääkarhunpentu pääsi tänään ulos ensimmäistä kertaa elämässään.
Pennulla oli hyvä ulkoilusää.
- Ranualla on pilvipoutaa ja pakkasta noin -5 astetta, sanoo intendentti Mari Heikkilä.
Lapin Kansan mukaan pentu ei uskaltautunut ulos, vaan kurkki ovelta.
18. marraskuuta syntynyt pentu päästettiin ulos kello 11. Luonnossa jääkarhuemo hoitaa pentujaan yleensä lumeen kaivamassaan pesäluolassa maalis-huhtikuulle. Tuolloin 3-4 kuukauden ikäinen pentu on jo riittävän iso pystyäkseen seuraamaan emoaan jäälakeudella hylkeensaalistuksessa.
Ranuan eläinpuiston jääkarhuemo on hoitanut pentuaan kolme kuukautta sisällä. Emo on jo kopistellut pesän ulkoluukkua mielien ulos.
Eläintarhassa ei haluta hermostuttaa emoa, siksi pennun tarkastus on siirretty tapahtuvaksi ensimmäisten ulkoilujen jälkeen.
Ulkoiluaikaa ei haluttu julkistaa ennakkoon, jotta jääkarhuemo ja pentu saavat rauhassa tulla ulos pesästään.







toi jää karhu on ihana <33 :) :) :) :) ;)
Ilmoita asiaton kommentti