Poliisi: Tanssinopettajien epäilty seksirikosvyyhti laajuudessaan poikkeuksellinen
- .
Pirkanmaalla keskiviikkona julkisuuteen tullut kolmeen tanssinopettajaan liittyvä seksirikosepäily on poikkeuksellinen. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kinnunen ei muista vastaavaa paljastuneen aiemmin Tampereella tai muualla.
– En, en todellakaan. En tiedä onko Suomessakaan tällaista tapahtumaa ollut, tutkinnanjohtaja toteaa.
Useista seksuaalirikoksista epäillään kolmea Etelä-Amerikasta kotoisin olevaa miestä. He ovat opettaneet muun muassa suosittua zumbaa.
Kinnunen ei suostu ottamaan suoraan kantaa siihen, kuinka järjestelmällisestä toiminnasta on ollut kyse.
– Sanoisin näin, että kyse on ennemminkin tapa kuin poikkeus, Kinnunen muotoilee.
Ilmianto johti tutkintaan
Vyyhti alkoi paljastua sen jälkeen, kun poliisi sai asiasta vihjeen viime vuoden lopulla. Poliisi on puhuttanut jutun tutkinnassa runsaasti ihmisiä alkuvuoden aikana.
– Saimme ulkopuolisen ilmiannon ja siitä se sitten lähti. Aloitimme tutkinnan tämän vuoden puolella, koska meillä ei ollut mahdollisuutta aloittaa sitä aiemmin, Kinnunen selvittää.
Epäiltyjen rikosten tapahtumapaikoiksi mainitaan tässä vaiheessa Tampere, Nokia ja Ylöjärvi.
– Liikuntakeskuksiahan on siellä ja täällä. Nämä kolme aluetta ovat tulleet tässä vaiheessa esille.
Kinnusen mukaan vielä ei kuitenkaan puhuta kymmenistä vaan ainoastaan useista uhreista. Tarkkoja lukuja ei paljasteta, koska tutkinta on vasta alkuvaiheessaan. Ainakin yksi uusi uhri ilmoittautui poliisille keskiviikkona sen jälkeen, kun juttu oli tullut julkisuuteen.
Tanssikoulu Salsa Pasión tiedotti keskiviikkona illalla tekevänsä parhaansa mukaan yhteistyötä poliisin kanssa, jotta tapaukset saadaan selvitettyä. Tanssikoulu ei ole yrityksenä rikosepäilyiden kohteena.
Uhreja lisää?
Poliisi pyytää kaikkia, jotka ovat kokeneet joutuneensa seksuaalirikoksen kohteeksi liittyen latinalaisen tanssin harrastukseensa Pirkanmaalla, ottamaan yhteyttä poliisiin asioiden selvittämiseksi.
Asiaa tutkivat erittäin perusteellisesti lapsiin kohdistuneiden rikosten ja seksuaalirikosten tutkintaan perehtyneet poliisit. Jokainen yhteydenotto voidaan asiakkaan niin halutessa ohjata tutkinnassa mukana oleville naispoliiseille.
Yhteydenotot joko sähköpostilla pitkakestoinen.pirkanmaa@poliisi.fi(24/7), virka-aikana numeroon 050-3137391 tai suoraan tutkinnanjohtajalle numeroon 050-399 8181.
Tiedätkö tapauksesta jotain? Lähetä uutisvinkkisi meille osoitteeseen al.uutisvinkki@aamulehti.fi.









"Tätä ei voi uskoa todeksi!
"jos työntekijämme ovat käyttäytyneet näin, se on heidän ongelmansa".
No nythän me työntekijät missä työpaikassa tahansa voidaan alkaa touhuaan mitä mieleen juolahtaa, HAH!
Sehän ei ole yrityksen ongelma! Miten kukaan koskaan voi edes päästää tuollaista lausuntoa suustaan."
Viitaten edelliseen miten yrityksen johto tollaiseen paneutua jos ei tiedä asiasta?
jos tiedossa niin tuomittavaa ja tekijät erotettava.
Ilmoita asiaton kommentti