Päivitetty 22.2.2012 14:01, julkaistu 22.2.2012 14:01

Karoliina Kestin tutkinta vihdoin päätökseen: Katoamiseen ei liity rikosta

Kuva: Eriika Ahopelto - Aamulehden arkisto
AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle
Karoliina Kesti löytyi Likolammista 7.9.2011.

Pirkanmaan poliisi on saanut loppuun viime vuonna Tampereella kadonneen Karoliina Kestin tutkinnan. Poliisin mukaan tutkinnan perusteella kävi ilmi, ettei asiaan liity rikosta.

Katoamisaikaan 15-vuotias Karoliina Kesti katosi heinäkuun viimeinen päivä. Hänet löydettiin pitkään jatkuneiden etsintöjen jälkeen syyskuun alussa menehtyneenä Tampereen Likolammesta.

Nyt valmistuneen tutkinnan perusteella Kestin kuolemansyyksi on varmistunut hukkuminen. Tutkinnassa varmistui myös se, että Kesti hukkui juuri Likolampeen.

Oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa Kestin keuhkoista otettu vesinäyte vastasi ominaisuuksiltaan Likolammen vesistöä. Tällä tutkimuksella haluttiin varmistaa, että Kesti hukkui juuri Likolampeen.

Karoliina Kestin pitkään kadonneena ollut puhelin löytyi syyskuun puolivälissä Likolammen rannalta.


AVAINSANAT:

Kommentit (28)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)23.2.2012 10:34

"Lampi voi olla äkkisyvä ja mutainen, eikä sieltä välttämättä pääse helposti pois - ainakaan pimeässä."

Likolampi on nimenomaan jyrkkäreunainen ja mutapohjainen. Pelastuslaitoksen sukeltajakaan ei päässyt lammesta pois Karoliinan löytöpäivänä ilman työtoverien apua.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 08:10

En ymmärrä. Miten se tosiasia, että K olisi hukkunut, poistaa sen epäilyn että kyseessä olisi rikos?
Kuinka vaikeata voi olla löytää kännykkä noin pienen lammen rannalta? Jos siis lähdetään siitä olettamuksesta että se on ollut siellä koko ajan.....?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 05:04

Aika outoja kehuja täällä annetaan vaikka juttu on kesken. Kuka toimitti viinat nuorille? Onko syytte nostettu? Miksi sitten tehdään lakeja jos niitä ei noudateta. Poliisin toimminasta saa nyt sen kuvan, että viinojen toimittaminen nuorille on sallittua. Eihän siitä voida nyt sitten muitakaan tuomita jos kerran ei näinkään vakavassa tapauksessa tule syytettä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 04:40

"Ja nyt sitten jokainen, joka syytti poliisia ja tapauksessa olevaa rikosta, voivat julkisesti myöntää olleensa väärässä ja pyytää anteeksi omaa hölmöyttään."

Komppaan kirjoittajaa. Näitä poliisin tyhmyyttä siunailevia ja samaan aikaan ns Tottijärvi-teoriaa esittäviä amatööriteoristeja tuntui olevan paljon.
Itsekin kirjoitin, että satunnainen yhteys Tottijärvelle onnettomuuden uhrin kännykällä oli teknisesti täysin mahdollinen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 04:11

Se pitää selvittää, mistä rikokseen liittyvät alaikäiset saivat viinansa ja keneltä. Nimittäin trokari on syyllinen kuolemaan. Poliisille kiitokset jo tähän astisesta ja omaisille voimia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 00:39

R.I.P.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)23.2.2012 00:02

ei nuori mene uimaan yöllä jos se on yksin ,ja vaikka olis kännissä se ei kerta kaikkiaan nää mitään aihetta mennä outoon lampeen uimaan se nyt on ihan saletti.Jos se on paennut jotain niin silloin kyllä tai sitten tehnyt itsarin se on taas ihan eri asia.Tää tapaus jättää paljon kysymysmerkkejä yleisen keskuudessa. ?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 23:49

Pimeässä metsässä on kiviä ja kantoja, joihin helposti kompastuu. Lampi voi olla äkkisyvä ja mutainen, eikä sieltä välttämättä pääse helposti pois - ainakaan pimeässä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 22:39

Tästä tapauksesta voi ottaa opiksi sen, että humalaista kaveria ei jätetä yksin hortoilemaan.Mielellään soitetaan vanhemmille, että tulevat hakemaan, jos voivat. Luulen, että se olisi paras lopputulos, mitä tästä voi tulla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 20:55

"Hukkui vai hukutettiin? Ei kukaan mene pimeään metsään ja pimeään lampeen hukkumaan vapaaehtoisesti."

Suomessa hukkuu tapaturmaisesti aika monta ihmistä. Ei kai siihen vapaaehtoisuutta tarvita

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Varo varkaita: Rahat viedään taskuista Rauhaniemen pukukopissa

rauhaniemiwww

PIRKANMAA 11

Älä jätä arvotavaraa tai rahaa taskuihisi Tampereen Rauhaniemen kansankylpylän pukukopeissa! Kesä vasta tekee tuloaan, mutta jo tähän mennessä on paljastunut ainakin... Lue lisää

Kolarit ruuhkauttivat Tampereen keskustaa

wwwkolari

PIRKANMAA 212

Tampereen keskustassa sattui kaksi kolaria pahimpaan ruuhka-aikaan keskiviikkona. Toinen kolareista sattui Hämeenkadulla Stockmannin tavaratalon edustalla ja toinen Itsenäisyydenkadulla hieman ennen... Lue lisää


Ulkomaat

Italian pääministeri vannoo sotaa mafiaa vastaan

ULKOMAAT 00

STT, AFP, Reuters Italian on taisteltava armoa antamatta mafiaa vastaan, sanoi pääministeri Mario Monti Sisiliassa keskiviikkona. Palermossa vietettiin mafian murhaaman tuomarin Giovanni Falconen kuoleman 20. Lue lisää


Talous

Reuters: Euromaat varautuvat Kreikan lähtöön

TALOUS 03

Euromaat alkavat uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan valmistautua Kreikan lähtöön eurosta. Reutersin mukaan euromaiden virkamiehistä koostuvassa yhteistyöryhmässä sovittiin... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 13

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 221

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 13

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Ennätyssuosio: Loppuunmyyty Pyynikin kesäteatterin Kuuma kesä ’85 sai lisänäytöksiä

5459071

KULTTUURI 10

Tampereen Pyynikin kesäteatterin ensi kesän näytelmän Kuuma kesä ’85 lippuja on kysytty ennätystahtiin. Kaikki kesän esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä jo useita viikkoja. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Kunniallinen väliaika

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Maassa oli käyty pitkää sisällissotaa, jossa maan hallitus taisteli kansainvälisen tuen turvin kapinallisia vastaan. Tukijoukkojen tappiot aiheuttivat kotirintamalla sotaväsymystä, joka... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Jalkapallotuloksia Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:24 1 0

  2. Kunniallinen väliaika

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:38 1 0

  3. Analyysi: Tampere tunnetaan nyt kalsareista

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:39 1 0

  4. Tuottoisa ideahautomo

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:39 1 0

  5. Joey Bartonille 12 ottelun panna

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:08 1 0

  6. Italian pääministeri vannoo sotaa mafiaa vastaan

    ULKOMAAT 23.5. 22:11 0 0

  7. Rodriguez rutisti etappivoittoon ystävänsä muistoksi

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:09 1 0

  8. Liikennekaaos nostatti mellakan Sao Paulossa

    ULKOMAAT 23.5. 21:14 1 0

  9. Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

    URHEILU 23.5. 21:05 1 3

  10. Reuters: Euromaat varautuvat Kreikan lähtöön

    TALOUS 23.5. 20:49 0 3

  1. Juurihan digiaika alkoi! Pian televisiot myllätään taas uusiksi

    KOTIMAA 23.5. 11:09 1 62 9256

  2. Poliisi otti kadonneen 14-vuotiaan kiinni Tampereella kilpajuoksun jälkeen

    KOTIMAA 23.5. 09:39 2 17 6375

  3. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 2 54 5892

  4. Tämän takia Mustalahti vilisi poliiseja

    PIRKANMAA 23.5. 14:09 1 4 4847

  5. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 193 4785

  6. IL: Pikkutyttö kuoli yksin sairaalassa - Vanhemmille ei ole tilaa

    KOTIMAA 23.5. 09:11 3 38 4433

  7. Valitus nurin: Halpabussiyhtiö sai luvan ajaa Tampereen ja Helsingin väliä

    KOTIMAA 23.5. 10:00 1 31 4431

  8. Tolppaa päin suistunut Volvo romuttui pahasti

    KOTIMAA 23.5. 14:56 1 30 4297

  9. Kuninkaankadun surma: Nainen tapettiin käsipainolla, raiskauksen uhreja etsitään yhä

    KOTIMAA 23.5. 14:06 0 7 4281

  10. Tanssikoulun seksuaalirikostutkinta: 11 raiskausepäilyä

    KOTIMAA 23.5. 20:04 1 8 4277


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 26

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot