Tässäkö syy opintojen venymiseen? Ylioppilaat eivät hallitse matematiikkaa ja äidinkieltä
Ylioppilaiden osaaminen äidinkielessä ja matematiikassa on niin puutteellista, että se vaikeuttaa heidän korkeakouluopintojaan. Koulutuksen arviointineuvoston raportti kertoo lukioiden ongelmia olevan myös koulutuksen pirstaleisuus ja huono opinto-ohjaus.
Raportin mukaan lukio kuitenkin antaa opiskelijoille laaja-alaisen yleissivistyksen ja myönteisen asenteen jatko-opintoihin.
Lukion opetussuunnitelman perusteissa esitettyjen oppimistavoitteiden määrä on oppimisen kannalta liian laaja.
Lukioissa tulisi kiinnittää huomiota erityisesti äidinkielen, matematiikan ja ruotsin kielen hallintaan, koska ne ovat jatko-opintojen kannalta keskeisiä menestystekijöitä.
- Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa joudutaan käyttämään voimavaroja lukioista tulleiden opiskelijoiden matemaattisen osaamisen täydentämiseen, kertoo ammattikorkeakoulujen näkökulmaa arviointiryhmässä edustanut rehtori Marja-Liisa Tenhunen.









Tuon äidinkielen osaamisen tason huomaa jo niinkin yksikertaisissa asioissa kuin Mydään ja Ostetaan-palstoilla , siellä myydäään "sohva kalustoja" ja "kirja hyllyjä"
Olen nähnyt myytävänä myös "uima altaan",
"nuken vaunut" ja "lasi pöydän".
Jos ylioppilaillakin on osaaminen tuota niin onko siellä monen ällän "ylllllliopilaita" ?
Ilmoita asiaton kommentti