Päivitetty 22.2.2012 07:23, julkaistu 22.2.2012 07:20

HS-gallup: Vain joka kuudes suomalainen kannattaa kuntatyöryhmän kohuehdotusta

Kuva: Hannu Mänttäri - Aamulehti
Aamulehti, STTLähetä palautetta toimittajalle

Suomalaisista vain kuudesosa kannattaa ehdotusta alle 70 suurkunnasta, kirjoittaa keskiviikon Helsingin Sanomat. Lehden TNS-gallupilla teettämästä kyselystä selviää, että vain kuudesosa suomalaisista uskoo suuren kunnan turvaavan palvelut pientä kuntaa paremmin.

Yli puolet vastaajista suostuisi kuitenkin siihen, että kuntia olisi 150 nykyisen yli 300:n sijaan.

Kuntauudistuksen pääasiallinen syy on siinä, että veronmaksukyky ei Suomessa riitä. Suopeimpia kuntatyöryhmän ehdottamalle 70 suurkunnalle ovat kokoomuksen kannattajat, mutta heistäkin vain vajaa kolmannes hyväksyy ehdotuksen. SDP:n kannattajista neljäsosa on suurkuntien kannalla.

Kuntia ylipäänsä karsisi enemmistö kokoomuksen, SDP:n, vasemmiston ja vihreiden kannattajista.

Kuntauudistuksen kaatamista kaavailevan keskustan kannattajista lähes 80 prosenttia vastustaa 70 kunnan mallia.

Kuntauudistus käynnistyy välittömästi viiden vuoden mittaisen Paras-uudistuksen jälkeen. Uudistus on valtakunnallinen, mutta toteutus jää kuntien vastuulle.

Tutkimusta varten haastateltiin yli tuhatta suomalaista noin viikko sitten. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

Helsingin Sanomat

Suunnitellut uudet kunnat näet Aamulehden kuntakartasta täältä >>>



AVAINSANAT:

Kommentit (12)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)23.2.2012 05:21

Jos useita perseaukisia kuntia yhdistetään,niin tuleeko siitä yhdestä sitten varakas kunta?Toisinpäin,jos kymmenen toimeentulotuella elävää perhettä yhdistetään,niin säästääkö valtio sitten kuinka paljon?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 13:04

Sehän on selvää että kun kupataan rahnaa kreikalle,kokoomus Käteinen kiristää kaikessa. On aika sairasta nöyryyttää kansaa, kyllä normi ihminen ajattelee oman kansan parasta! Me kansa emme ole syyllisiä herra Katainen sinun tyhmyyksiisi!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 11:00

Kaiken kaikkiaan kuntauudistus on liian monimutkainen asia valtaosalle väestöä.

Kuntien viranhaltijat ja kyläpoliitikot käyttävät tätä ymmärtämättömyyttä taustavoimanaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 10:54

"Totuushan on se, että yhä suurempia säästöjä tarvitaan EU:n mustaan aukkoon."

Ei tuokaan ole totuus, koska kansa rakastaa verojaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 10:42

Kyllä kansa tietää!

Kuntauudistuksen tuki ei ole yllätys. Koko hanketta on viety sanelemalla eteenpäin. Ei ole ihme, että tulos on tämä.

Kuntaministerikin juuri kertoi asettavansa työryhmän selvittämään kuntien tehtäviä. Haloo!!!
Kyllä ei voi kuin äimistellä. Eikö ensin olisi ollut syytä selvittää mitä kuntien tehtäviä jää ajatelluille peruskunnille jäljelle ja sitten mitä mahdollisesti suuremmille aluekokonaisuuksiksi.

Samalla olisi ollut syytä selvittää kuntien ja valtion välinen rahoituksen muutoksen tarve.

Eipä ole ihme, että asiasta tehtään välikysymys. Syksyllä sitten hallituspuolueet voivat typerehtimisensä jälkeen kysellä, mihin kannatus on kadonnut!

Antti Puisto

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 10:21

Kyllä,oikea syy on tähän kaikkeen supistamiseen
ja koplaukseen EU:n Kreikka-kriisi.

Niin tyhmiä on suomalaiset, että pienenä kansana
lähtee tukemaan Saksan ja Ranskan pankkeja.

Pitäisi nyt näistä lukemista kokoomuksenkin jo
tajuta, että tälläisenään kuntauudistus ei tu-
le onnistumaan.

Katainenhan sanoi, että tämä on heidän tär-
kein asia hallituskaudella, mutta missäs tä-
mä Katainen piileskelee.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 10:05

Ei maalaisia jarruttamaan Tampereen kehitystä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 09:58

Kaikki palvelut voitaisiin säilyttää jos Kreikkasekoilu lopettaisiin.

Päättäjät tarvitsevat edunvalvojan eli virkaholhoojan etteivät syytäisi kaikkia rahoja ulkomaalaisille.

Monilla muillakin mielenterveysongelmista kärsivillä tällainen holhooja on.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 08:32

Jokin aika sitten joku isokenkäinen perusteli kuntaliitoksia siten, että "tarvitaan yhä suurempia keskuksia, jotta voitaisiin huolehtia syrjäseutujen asukkaista."
Koko asia oli käännetty päälaelleen.

Totuushan on se, että yhä suurempia säästöjä tarvitaan EU:n mustaan aukkoon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 08:13

Kokoomuksella on vakaa tarkoitus tuhota koko suomi, viemällä rahat pitkin Eurooppaa ja hävittää siinä sivussa suomen kunnat.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Varo varkaita: Rahat viedään taskuista Rauhaniemen pukukopissa

rauhaniemiwww

PIRKANMAA 11

Älä jätä arvotavaraa tai rahaa taskuihisi Tampereen Rauhaniemen kansankylpylän pukukopeissa! Kesä vasta tekee tuloaan, mutta jo tähän mennessä on paljastunut ainakin... Lue lisää

Kolarit ruuhkauttivat Tampereen keskustaa

wwwkolari

PIRKANMAA 212

Tampereen keskustassa sattui kaksi kolaria pahimpaan ruuhka-aikaan keskiviikkona. Toinen kolareista sattui Hämeenkadulla Stockmannin tavaratalon edustalla ja toinen Itsenäisyydenkadulla hieman ennen... Lue lisää


Ulkomaat

Italian pääministeri vannoo sotaa mafiaa vastaan

ULKOMAAT 00

STT, AFP, Reuters Italian on taisteltava armoa antamatta mafiaa vastaan, sanoi pääministeri Mario Monti Sisiliassa keskiviikkona. Palermossa vietettiin mafian murhaaman tuomarin Giovanni Falconen kuoleman 20. Lue lisää


Talous

Reuters: Euromaat varautuvat Kreikan lähtöön

TALOUS 03

Euromaat alkavat uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan valmistautua Kreikan lähtöön eurosta. Reutersin mukaan euromaiden virkamiehistä koostuvassa yhteistyöryhmässä sovittiin... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 13

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 221

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 13

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Ennätyssuosio: Loppuunmyyty Pyynikin kesäteatterin Kuuma kesä ’85 sai lisänäytöksiä

5459071

KULTTUURI 10

Tampereen Pyynikin kesäteatterin ensi kesän näytelmän Kuuma kesä ’85 lippuja on kysytty ennätystahtiin. Kaikki kesän esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä jo useita viikkoja. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Kunniallinen väliaika

PÄÄKIRJOITUKSET 10

Maassa oli käyty pitkää sisällissotaa, jossa maan hallitus taisteli kansainvälisen tuen turvin kapinallisia vastaan. Tukijoukkojen tappiot aiheuttivat kotirintamalla sotaväsymystä, joka... Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Jalkapallotuloksia Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:24 1 0

  2. Kunniallinen väliaika

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:38 1 0

  3. Analyysi: Tampere tunnetaan nyt kalsareista

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:39 1 0

  4. Tuottoisa ideahautomo

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:39 1 0

  5. Joey Bartonille 12 ottelun panna

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:08 1 0

  6. Italian pääministeri vannoo sotaa mafiaa vastaan

    ULKOMAAT 23.5. 22:11 0 0

  7. Rodriguez rutisti etappivoittoon ystävänsä muistoksi

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:09 1 0

  8. Liikennekaaos nostatti mellakan Sao Paulossa

    ULKOMAAT 23.5. 21:14 1 0

  9. Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

    URHEILU 23.5. 21:05 1 3

  10. Reuters: Euromaat varautuvat Kreikan lähtöön

    TALOUS 23.5. 20:49 0 3

  1. Juurihan digiaika alkoi! Pian televisiot myllätään taas uusiksi

    KOTIMAA 23.5. 11:09 1 62 9182

  2. Poliisi otti kadonneen 14-vuotiaan kiinni Tampereella kilpajuoksun jälkeen

    KOTIMAA 23.5. 09:39 2 17 6301

  3. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 2 54 5798

  4. Tämän takia Mustalahti vilisi poliiseja

    PIRKANMAA 23.5. 14:09 1 4 4731

  5. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 191 4719

  6. IL: Pikkutyttö kuoli yksin sairaalassa - Vanhemmille ei ole tilaa

    KOTIMAA 23.5. 09:11 3 38 4410

  7. Valitus nurin: Halpabussiyhtiö sai luvan ajaa Tampereen ja Helsingin väliä

    KOTIMAA 23.5. 10:00 1 31 4408

  8. Kuninkaankadun surma: Nainen tapettiin käsipainolla, raiskauksen uhreja etsitään yhä

    KOTIMAA 23.5. 14:06 0 6 4224

  9. Tolppaa päin suistunut Volvo romuttui pahasti

    KOTIMAA 23.5. 14:56 1 30 4221

  10. Tanssikoulun seksuaalirikostutkinta: 11 raiskausepäilyä

    KOTIMAA 23.5. 20:04 1 8 4100


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 26

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4437

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot