Vankien vaarallisuuden arviointia halutaan laajentaa
Vangin riskiä syyllistyä uusiin rikoksiin arvioidaan tulevaisuudessa nykyistä useammin, jos oikeusministeriön kaavailut toteutuvat.
– Sen voi sanoa, että arviointeja ehdotetaan laajennettavaksi nykykäytännöstä. Se, miten se tehdään, ei ole aivan selvää meille itsellekään, kertoo asiaa pohtivan työryhmän puheenjohtaja Jarmo Littunen oikeusministeriöstä.
Työryhmän esityksen on tarkoitus valmistua huhtikuussa.
Vaaralliseksi arvioiminen saattaisi esimerkiksi lykätä vangin pääsyä ehdonalaiseen. Tätä nykyä vaarallisuusarviot tehdään vain elinkautisvangeille ja pienelle ryhmälle niitä uusintarikollisia, jotka suorittavat koko tuomiotaan.
Muun muassa taposta tuomitut sen sijaan vapautuvat yleensä määräajassa suoritettuaan tietyn osan tuomiostaan.
– Ehdonalaiseen pääsy menee nyt varsin mekaanisesti lain mukaan, siinä ei harkintavaltaa ole juuri kellään, toteaa Littunen.
Järjestelmän järkevyyttä on kyseenalaistettu erityisesti sen jälkeen, kun 24-vuotias mies ampui uhrinsa hengiltä viikonloppuna oululaisessa pitseriassa. Ampuja oli istunut aiemmasta henkirikostuomiostaan alle neljä vuotta.







Jos tappoon tai murhaan syyllistynyt ei ole vaarallinen, niin kuka sitten? Tuomiothan ovat kuin autokaupan osamaksukorot. Mainostetaan, että korko on prosentti, pienellä kerrotaan kuitenkin todellinen vuosikorko! Tappotuomio tuomitaan uhrin omaisten "mieliksi" muutamaksi vuodeksi, "pienellä" kuitenkin "kirjoitetaan", että kolmen-neljän vuoden päästä voi vapautua. Kukahan kiinnittäisi vihdoin huomiota uhrien/omaisten asemaan?
Ilmoita asiaton kommentti