Onnettomuus 12-tiellä Kangasalla: Mies jäi rekan alle ja menehtyi välittömästi
12-tiellä Kangasalla on tapahtunut onnettomuus, jossa on menehtynyt yksi henkilö. Onnettomuus tapahtui Sahalahdentien liittymän kohdalla kello 8.30.
Henkilöautoa ajanut mies oli ollut kääntymässä 12-tielle, mutta jostakin syystä hän oli noussut ulos autostaan. 12-tietä Lahden suunnasta kohti Tamperetta ajanut ajoneuvoyhdistelmä törmäsi tien pientareella olleeseen mieheen, joka menehtyi välittömästi.
Onnettomuuden uhri oli noin 50-vuotias kangasalalainen.
Tapauksen tutkinnanjohtajan, komisario Jussi Pilviön mukaan onnettomuuden aikaan oli normaali talvikeli. Paikalla on voimassa nopeusrajoitus 80 km/h.
– Onnettomuustutkintalautakunta selvittää tapahtunutta, kuten aina kuolonkolareissa. Poliisi kuulustelee rekan kuljettajaa, Pilviö kertoo.
– Vastaantulijoita ei ole ollut, eivätkä rekan takana ajaneet nähneet onnettomuutta.
Ulkomaalainen ajoneuvoyhdistelmä suistui onnettomuudessa ulos tieltä kulkusuunnassaan tien vasemmalle puolelle.









Vastasin äsken!
Harmittaa että sellaiset henkilöt antavat tällä lailla julkisia lausuntoja, jossa puhuvat sitä itseään.
En syyllistä rekkakuskia. Olisi hyvä, että ihmiset tietäisivät hieman fysikkaa kun alkavat latelemaan mitä suu tuo tullessaan, Varsinkin tämä viimenen 22.2.2012 klo 16:45 kirjoittanut.
Meillä kaikilla olisi "terveellisempää" tien päällä kun huomioisimme muut sekä myös turvavälit. Sekä myös huomioisimme sen että, jos tiellä on jotain poikkeavaa, kykenisimme havaitsemaan sen.
TVTR
Ilmoita asiaton kommentti