Paatero: Kapakat laitettava aikaisemmin kiinni
- Mikko Paatero
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kannattaa sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) esitystä ravintoloiden aukioloajan supistamisesta.
Aamulehden Kiinan pääkaupungista Pekingistä tavoittama Paatero on sitä mieltä, että ravintoloiden pitäisi sulkea ovensa kahden aikaan yöllä nykyisen neljän sijaan.
Poliisiylijohtajan mielestä ravintoloiden sulkeminen aikaisemmin vaikuttaisi rikollisuutta vähentävästi. Myös poliisipartioiden toimintaa pystyttäisiin hänen mukaansa järkeistämään ja sitä kautta saamaan säästöjä, jos ravintolat sulkisivat ovensa aikaisemmin.
Tampereen poliisin tilastot viime vuodelta osoittavat, että poliisipartioilla on reilusti enemmän tehtäviä viikonloppuöinä kuin arkisin. Mutta toisaalta tilastot eivät mitenkään vahvista sitä, että häiriökäyttäytymistä tapahtuisi juuri ravintoloissa.
Lue asiasta lisää tiistain Aamulehdestä.









Ravintolat kiinni vaan aiemmin kuten oli ennen. Nyt ravintolaan lähtijät ryyppäävät ja meluavat asunnoissa iltamyhään ja taas aamulla tullessaan alkaa toinen meteli.
Itse en enää juuri ravintoloissa käy mutta jos käyn, niin jo alku illasta - ei sitä vaan jaksa hillua yötä pitkin kun ikää tulee.
Toinen haittapuoli aamuun saakka juhlimisessa on se, että potentiaalisten rattijuoppojen määrä lisääntyy seuraavana päivänä
Ilmoita asiaton kommentti