Päivitetty 12.2.2012 13:17, julkaistu 12.2.2012 13:17

Satojen eurojen maksut Chisun levyn laittomasta imuroinnista

Kuva: EERO LIESIMAA
Tuomo Björksten, AamulehtiLähetä palautetta toimittajalle

28 suomalaista on saamassa satojen eurojen vahingonkorvausvaatimukset yhden Chisun albumin lataamisesta.

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK teki viime syksynä tehoiskun ja selvitti, ketkä kaikki olivat ladanneet Bittorrent-tekniikalla laittomasti Chisun albumin Kun valaistun. Albumi tuli myyntiin lokakuussa ja jo viikkoa myöhemmin se oli jaossa esimerkiksi Pirate Bayssa.

Bittorrent-tekniikalla ladattuja levyjä ei voi imuroida pelkästään omaan käyttöön, vaan siinä samalla tulee jakaneeksi levyä muille.

Helsingin käräjäoikeus myönsi tammikuussa TTVK:lle oikeuden selvittää lataajien henkilöllisyydet. 67 käyttäjän verkko-osoitteet saatiin talteen. 28 heistä käytti helposti tunnistettavaa Elisan laajakaistayhteyttä. Loput pääsiät pälkähästä tällä kertaa. Heidän henkilöllisyytensä selvittäminen olisi ollut teknisesti liian vaikeaa.

TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen sanoo, että tässä oli kyse muiden piraattimateriaalia lataavien pelottelusta. Jos yksikin 28:sta kieltäytyy maksamasta korvauksia, TTVK harkitsee rikosilmoitusta.

Lue lisää sunnuntain 12.2.2012 Asioista.


AVAINSANAT:

Kommentit (107)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)2.4.2012 17:21

http://www.youtube.com/watch?v=jJDiK_ViPa8

Artistin näkökulmaa asiaan..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.3.2012 14:22

Enpä olisi uskonunut Chisusta, että hänellä on tuollainen asenne yleisöään kohtaan.

Itse olen reagoinut tähän uutiseen niin, että en enää kuuntele Chisua. Jos radiosta tulee kyseisen artistin kappale, kanava vaihtuu.

Yököttää koko artisti nykyään!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)19.3.2012 05:32

Miksi rokottaa 28 ihmistä siitä, mitä monet monet miljoonat ihmiset tekevät päivittäin...

Ja vaikka itse joutuisinkin maksamaan tuon sakon kaikista latauksista niin kyllä se varmasti halvemmaksi tulisi kuin ostaa kaikki levyt, mitä olen ladannut. :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)24.2.2012 11:14

"Chisu saa albumistaan triplaplatinaa"

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)16.2.2012 23:27

itse en ikinä jaa mitään, säädän uppikaistan nollaan. kyllähän sieltä siltikin muutama kilotavu menee.. saanko siis syytteen.

jos jakaa digitaalisesta mp3kappaleesta (noin 5MB) muutaman kilotavun jostain kohdasta, niin mitä siis jaan?

ei minua ainakaan voi musiikin jakamisesta syyttää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.2.2012 16:44

"Täällä taas viisaat perustelevat laittomia latauksia itselleen ja yrittävät luoda itsestään fiksun kuvan. Onnistuvat jopa hinnoittelemaan artistien tekemiä tuotoksia itse keksimillään hinnoittelumalleilla.

Jos musiikki kiinnostaa, eikä siitä ole valmis maksamaan. Kannattaa tehdä biisinsä itse tai sitten pyytää kavereita tekemään niitä sinulle ilmaiseksi. Internet ei ole mikään paikka, jossa on sallittua varastaa. Tällä ei ole mitään tekemistä sananvapauksien tai muun kanssa. Ihminen vain ottaa oikeuksia omiin käsiinsä ja aiheuttaa tietoisesti jollekin muulle haittaa tai kiusaa. "

Tekijänoikeus ei ole mikään luonnonvakio, se on oikeus myydä tekemäänsä taideteosta(yms.) tietyn aikaa yksinoikeudella. Tarkoitus on kannustaa ihmisiä luomaan uutta taidetta. Vastineeksi yksinoikeuskaudesta kyseinen teos siirtyy vapaasti käytettäväksi suoja-ajan loputtua. Muuten hyvä, mutta suoja-aikaa on kasvatettu siihen pisteeseen että laki ei ole tasapuolinen, eikä sitä näin ollen voi noudattaa. Suoja-aikaa tullaan kasvattamaan uudestaan kun suureten mediayhtiöiden hallinnassa olevan kulttuurin suoja-aika tulisi päättymään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)15.2.2012 13:17

"Mikähän tässä on se vaikea asia?

1) Nosta tililtäsi 20Eur seteli , esim pankkiautomaatista
2) Mene marketin levyhyllylle
3) Etsi haluamasi levy ( Chisun tai jonkin muun)
4) Mene kassalle
5) Ojenna seteli kassatädille
6) Mene kotiin, autoon tms paikkaan jossa on CD-soitin
7) Kuuntele levy"

Mulla ainakin auton soitin kieltäytyy soittamasta näitä nykyisiä kopiosuojattuja "CD-levyjä". Tiesittekö muuten, että kopiosuojatut levyt eivät ole CD-spesifikaation mukaisia ja niistä puuttuu siksi CD-merkintä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.2.2012 20:05

"Lotto on siinä mielessä erilainen systeemi että siinä voi voittaa positiivista valuuttaa, toisin kuin IP-arpajaisissa"

Kyllä lotossa yleensä menettää panostamansa rahat, ellei voita. Lähinnä sitä yritin viestiä, että tuollaisen kiristyskirjeen saaminen on yhtä epätodennäköistä kuin lotossa suuremman summan voittaminen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.2.2012 15:58

"Käytännössä tekijänoikeusmafia on hävinnyt jo tämänkin taistelun, turha oli taistella kirjapainoja vastaan, turha oli...
Koska: turha taistella KEHITYSTÄ vastaan, kannattaisi kehittyä aikojen mukana tai kuolla"


Wau mikä statementti. Lohduttaa varmasti niitä teoston karhukirjeen saaneita.

Lotto on siinä mielessä erilainen systeemi että siinä voi voittaa positiivista valuuttaa, toisin kuin IP-arpajaisissa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)14.2.2012 14:23

Mikä tässä on niin vaikeaa TTVK:lle ymmärtää?
Ainakin muutamat sadat Chisut olisivat jääneet kaupan hyllylle jos laittomia latauksia ei harrastettaisi.
Laittomat lataukset ovat ilmainen mainos. Kukaan, joka levyn haluaa, ei lataa sen sijaan. Ne, jotka eivät levyä osta, eivät olisi sitä ostaneet muutenkaan.
Monet, jotka eivät tiedä haluavansa levyä, lataavat ja koekuunneltuaan ostavat levyn kaupasta.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 11

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Varo varkaita: Rahat viedään taskuista Rauhaniemen pukukopissa

rauhaniemiwww

PIRKANMAA 10

Älä jätä arvotavaraa tai rahaa taskuihisi Tampereen Rauhaniemen kansankylpylän pukukopeissa! Kesä vasta tekee tuloaan, mutta jo tähän mennessä on paljastunut ainakin... Lue lisää

Kolarit ruuhkauttivat Tampereen keskustaa

wwwkolari

PIRKANMAA 212

Tampereen keskustassa sattui kaksi kolaria pahimpaan ruuhka-aikaan keskiviikkona. Toinen kolareista sattui Hämeenkadulla Stockmannin tavaratalon edustalla ja toinen Itsenäisyydenkadulla hieman ennen... Lue lisää


Ulkomaat

Italian pääministeri vannoo sotaa mafiaa vastaan

ULKOMAAT 00

STT, AFP, Reuters Italian on taisteltava armoa antamatta mafiaa vastaan, sanoi pääministeri Mario Monti Sisiliassa keskiviikkona. Palermossa vietettiin mafian murhaaman tuomarin Giovanni Falconen kuoleman 20. Lue lisää


Talous

Reuters: Euromaat varautuvat Kreikan lähtöön

TALOUS 03

Euromaat alkavat uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan valmistautua Kreikan lähtöön eurosta. Reutersin mukaan euromaiden virkamiehistä koostuvassa yhteistyöryhmässä sovittiin... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 13

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 221

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 13

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Ennätyssuosio: Loppuunmyyty Pyynikin kesäteatterin Kuuma kesä ’85 sai lisänäytöksiä

5459071

KULTTUURI 10

Tampereen Pyynikin kesäteatterin ensi kesän näytelmän Kuuma kesä ’85 lippuja on kysytty ennätystahtiin. Kaikki kesän esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä jo useita viikkoja. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 512

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Kunniallinen väliaika

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:38 0 0

  2. Analyysi: Tampere tunnetaan nyt kalsareista

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:39 0 0

  3. Tuottoisa ideahautomo

    PÄÄKIRJOITUKSET 23.5. 22:39 0 0

  4. Jalkapallotuloksia Ruotsista ja Norjasta

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:24 1 0

  5. Joey Bartonille 12 ottelun panna

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:08 1 0

  6. Italian pääministeri vannoo sotaa mafiaa vastaan

    ULKOMAAT 23.5. 22:11 0 0

  7. Rodriguez rutisti etappivoittoon ystävänsä muistoksi

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:09 1 0

  8. Liikennekaaos nostatti mellakan Sao Paulossa

    ULKOMAAT 23.5. 21:14 1 0

  9. Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

    URHEILU 23.5. 21:05 1 3

  10. Reuters: Euromaat varautuvat Kreikan lähtöön

    TALOUS 23.5. 20:49 0 3

  1. Juurihan digiaika alkoi! Pian televisiot myllätään taas uusiksi

    KOTIMAA 23.5. 11:09 1 61 9102

  2. Poliisi otti kadonneen 14-vuotiaan kiinni Tampereella kilpajuoksun jälkeen

    KOTIMAA 23.5. 09:39 2 17 6214

  3. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 2 54 5698

  4. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 190 4640

  5. Tämän takia Mustalahti vilisi poliiseja

    PIRKANMAA 23.5. 14:09 1 4 4576

  6. IL: Pikkutyttö kuoli yksin sairaalassa - Vanhemmille ei ole tilaa

    KOTIMAA 23.5. 09:11 3 38 4382

  7. Valitus nurin: Halpabussiyhtiö sai luvan ajaa Tampereen ja Helsingin väliä

    KOTIMAA 23.5. 10:00 1 31 4361

  8. Kuninkaankadun surma: Nainen tapettiin käsipainolla, raiskauksen uhreja etsitään yhä

    KOTIMAA 23.5. 14:06 0 6 4159

  9. Tolppaa päin suistunut Volvo romuttui pahasti

    KOTIMAA 23.5. 14:56 1 29 4105

  10. Tanssikoulun seksuaalirikostutkinta: 11 raiskausepäilyä

    KOTIMAA 23.5. 20:04 1 7 3893


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 26

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot