Lumisadealue saapuu Suomeen
Lumisade-alue saapuu Suomen ylle sunnuntain vastaisen yön aikana.
Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että Pirkanmaalla eniten lunta tulee sunnuntaina aamulla ja aamupäivällä.
Päivystävä meteorologi arvioi, että uutta lunta kertyy ”jokunen sentti”. Valtavia lumimääriä ei ole odotettavissa.
Sunnuntaipäivän aikana sadealue heikkenee, mutta lähipäivinä lunta on kuitenkin tulossa vielä lisää.
Tiistaina Suomen yli kulkee matalapaine. Sen ennustetaan tuovan Pirkanmaalle muutamia senttejä uutta lunta tiistain aikana.







Tästäkö se jääkausi alkaa? Periaatteessa voisi alkaakkin. Runsastuneet lumisateet ja pohjoiseuroopan kylmyys voivat olla merkki muutoksista jotka historiassa ovat aloittaneet jääkauden.
Maapallon mannerliikunnot ovat ennenkin aiheuttaneet merivirroissa suuria muutoksia, ja esim. Beringin salmikin on avautunut vasta noin 8000-10000 vuotta sitten kun sen aikaiset jäätiköt sulaessaan nostivat meriveden pintaa, siten että lämmin Golfvirta pääsi matkaamaan Tyynellevaltamerelle pohjoisen kautta.
Tästä jäätiköt lähtivät sulamaan ja merenpinta jatkoi nousuaan. Nyt tilanne on toinen. Mannerliikunnat ovat vähän kerrallaan sulkemassa Berigin salmea, sillä seurauksella että lämpimän virtauksen hiipuessa jäätiköt alkavat pohjoisessa jälleen lisääntymään. Sen seurauksena jäätiköiden kasvaessa kiihtyy, päin vastoin kun uskotaan, merien pinnan lasku.
Siitä seuraa coriolosiksen vaikutuksesta eteläisen merivirran voimistuminen, mutta merivirtausta haittaava aiheuttaa myös merien lämpenemistä, ja ehkä uutta jäätiköiden sulamisvaihetta tulevaisuudessa.
Mikäli tämä teoria pitäisi mitenkään paikkaansa, itämeri voisi olla jonkin aikaa jopa kuivilla. Mitä tämä sitten merkitsisi esim ydivoimloiden lauhdutuksessa, voi vain arvailla.
Miksi kirjoitin, johtuu juuri aavistuksesta, että jäätiköt oikeasti kasvavat voimakkaasti ja jopa nopeastikin. Toivottavasti olen väärässä.
Beringin kannas on ollut kuivilla useammankin kerran, joten kannattaisi tutkia tarkoin aikakausia, oligoseemi, mioseemi sekä plioseemiaikakausia, ja olla uskomatta ainakaan nykyisen "lämpenemisteoriaan", ja varsinkin noiden äärimmäisen pienien hiilidioksidi pitoisuuksien aiheuttamia ilmastonmuutosteorioita.
Ilmoita asiaton kommentti