JS: Suomeen aiotaan hankkia 185 miljoonalla risteilyohjuksia
- Hankintalistalla olevat ohjukset on tarkoitettu Hornet-hävittäjiin.
Suomi on hankkimassa lähivuosina Yhdysvalloista risteilyohjuksia 185 miljoonalla eurolla, uutisoi Jämsän Seutu.
Ohjushankinta on määrä toteuttaa, kunhan puolustusvoimien mittava säästöohjelma on saatu alkuun. Vielä nyt kauppojen hieromiseen ei ole puolustusvoimissa aikaa.
Lopullisen päätöksen hankinnasta tekee valtioneuvosto.
Hankittavat ohjukset ovat Horneteihin sopivia AGM-158 JASSM -risteilyohjuksia.
Jämsän Seudun mukaan risteilyohjusten hankkimisesta päätettiin vuoden 2009 hallituksen puolustuspoliittisessa selonteossa. Kaupoille ei ole kuitenkaan päästy aiemmin, sillä USA:n kongressi antoi myyntiluvan ohjuksille vasta viime vuoden lopulla.









Ja pitäähän meijän poikien saaha isompiakin leluja, kuin tämä: http://en.wikipedia.org/wiki/AGM-154_Joint_Standoff_Weapon
Ilmoita asiaton kommentti