Puolustusministeri kiisti Dragsvikin suosimisen
- Puolustusministeri Stefan Wallin.
STT
Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) kiistää, että hän olisi kielipoliittisiin perustein puuttunut siihen, mitä varuskuntia lakkautetaan.
Perussuomalaisten Pentti Oinonen arvosteli eduskunnan kyselytunnilla sitä, että ruotsinkielinen Uudenmaan prikaati Dragsvikissä saa jatkaa, mutta lakkautettavien listalla on Pohjois-Karjalan prikaati.
– Teidän valintanne olisi voinut olla toinen, Oinonen sanoi ja tulkitsi itse, että Dragsvik säilytetään kielipoliittisista syistä.
Wallin vastasi, ettei pidä lainkaan sopivana kielipolitiikan kytkemistä varuskuntien lakkauttamiseen.
– Voin yksiselitteisesti ilmoittaa, ettei tällaista vastakkainasettelua missään vaiheessa ollut, hän sanoi.
Varuskuntien lakkauttamiset ja muut Puolustusvoimien säästöt nostattivat paljon muitakin kysymyksiä. Puolustusministeri kiisti myös väitteen, jonka mukaan uudistuksen valmistelua seurannut kansanedustajien kontaktiryhmä ei olisi saanut tietoja.









Röyhkeää toimintaa puolusministeri Wallin!
Nyt pitäsi jo tajuta erota, kansa ei voi luottaa enää puolustusministeeriin.
Ilmoita asiaton kommentti