Räjähdysvaara! Älä laita vanhaa lämmitysjärjestelmää päälle
Kova pakkanen laittaa lämmittäjät koville. Jos nurkat alkavat viiletä, voi olla kiusaus ottaa vanha jo käytöstä poistettu lämmitysjärjestelmä käyttöön.
Ei kannata, sanoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.
Vanhoja lämmitysjärjestelmiä ei tule ottaa käyttöön ollenkaan, vaikka ne olisi taloon jätettykin.
Monissa omakotitaloissa on uusittu lämmitysjärjestelmiä esimerkiksi lämpöpumppuihin siirtymällä. Vanha lämmitysjärjestelmä on jätetty paikalleen, koska se on haluttu varajärjestelmäksi tai sen poistaminen on ollut hankalaa.
Tukes muistuttaa, että jos aiempi lämmityssysteemi halutaan jättää todelliseksi varajärjestelmäksi, siitä pitää kertoa uuden järjestelmän asentajalle. Asentajan täytyy tietää, että vanhaa järjestelmää tullaan vielä käyttämään. Se vaikuttaa uuden järjestelmän asentamistyöhön.
Vanhaa järjestelmää on myös huollettava säännöllisesti ja ammattihenkilön on syytä tarkastaa se säännöllisesti.
Käyttämätön lämmitys päälle - räjähdysvaara
Käyttämättömänä seisoneen järjestelmän uudelleenkäynnistäminen voi aiheuttaa vaaran. Tukes muistuttaa, että pahimmillaan vanha kattila voi jopa räjähtää.
Ongelmia aiheuttaa, jos lämmitysjärjestelmän kattilan varoventtiili on jumiutunut, jolloin kattilan paine voi ylittää sallitun käyttöpaineen.
Sähkökatkos saattaa keskeyttää pumppujen toiminnan.
Vedenkierto on estynyt kattilan ja varaajan välillä, koska järjestelmässä on ilmaa tai järjestelmä on jäätynyt tai muutoin tukkeutunut.
Järjestelmään on laitettu sulkuventtiili kattilan ja varaajan välille estämään takaisinkiertoa, ja venttiili on jäänyt kiinni -asentoon.
Pahimmassa tapauksessa kattila voi räjähtää ja siitä syntyvä paineaalto rikkoa kattilahuoneen seinä- tai kattorakenteita.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto muistuttaa, että lämmitysjärjestelmiä tulee käyttää vain valmistajan hyväksymällä tavalla.









Just joo, vanha öljypoltin vaan heti täysille tulipalopakkasilla ja naapuriin. Selviääpä hengissä.
Ilmoita asiaton kommentti