Päivitetty 9.2.2012 12:26, julkaistu 9.2.2012 12:26

Mies poltti ex-vaimonsa mersun vakuutusrahojen toivossa – Yksi asia jäi huomioimatta

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä ehdolliseen vankeusrangaistukseen auton polttamistapauksesta. Hieman yli 30-vuotias mies poltti entisen vaimonsa mersun soramontulla vakuutusrahojen toivossa.

Mies kertoi oikeudessa kuulleensa ystävältään, että polttamalla auton hän voisi saada rahaa. Hän irrotti autosta ennen polttamista ainakin radion, kertoi suunnitelmistaan ystävälleen ja yhdessä he lähtivät kohti hiekkamonttua.

Auto oli miehen käytössä, vaikka sen omistikin miehen entinen puoliso.

Kaksikko otti mukaansa vielä kolmannen miehen ja joukko siirtyi kahdella autolla montulle, joka sijaitsi noin kilometrin päässä päätiestä. Toinen auto jätettiin hetken matkan päähän ja mersu ajettiin hiekkamontun pohjalle.

Ystävien mukaan he jäivät autoon, kun suunnitelman tehnyt mies lähti sytyttämään autoa. Auto tuhoutui lunastuskuntoon.

Toinen kaveruksista myönsi tienneensä miehen suunnitelmista, mutta kiisti olleensa mukana teossa. Toinen sanoi olleensa tietämätön koko suunnitelmasta ja lähteneensä mukaan vain juomaan kaljaa.

Muutama päivä tapauksen jälkeen sytyttäjä teki rikosilmoituksen ja ilmoitti auton varastetuksi. Lisäksi hän sai entisen vaimonsa tekemään vahingonilmoituksen vakuutusyhtiöön.

Petos jäi kuitenkin yritykseksi, koska mies ei ottanut huomioon yhtä yksityiskohtaa. Kyseistä autoa ei olisi voitu ottaa käyttöön mitenkään muuten, kuin sen omilla avaimilla, jotka olivat edelleen tallella.

Mies myönsi myöhemmin tekonsa.

Käräjäoikeus tuomitsi miehen kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä vahingonteosta, ympäristön turmelemisesta, törkeästä petoksen yrityksestä ja perättömästä lausumasta viranomaismenettelyssä. Lisäksi hän joutuu korvaamaan ex-vaimolleen auton arvon, eli 8 000 euroa.

Toinen kavereista sai kuusi kuukautta ehdollista, toisen syytteet hylättiin.


AVAINSANAT:

Kommentit (34)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)10.2.2012 15:11

Tässä on nyt jotain vikaa koko jutussa, mersuillahan ajaa vaan rikkaat, ei niiden tarvi sortua tommoseen..

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.2.2012 09:54

se ei ole ajonestolaite, se on korvauksenestolaite !

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 22:39

http://www.youtube.com/watch?v=TYw8eKu0eJE

Hälytin tuossakin autossa pitäisi olla..:D

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 22:35

Titanic upposi uudestaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 22:34

Tuomari: Auto on MERSU ja siinä on AJONESTO!"Tarkoittaa siis tuomarin mielestä sitä, että autoa ei saa käytettyä ilman avaimia" Kuljettajalla on avaimet tallella.
Laamanni: Joo niinhän siinä puhallettu 60 sekunttia elokuvassakin oli.
Päätös: on tämä

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 21:03

8000? mese, ei sen hintaluokan mesessä kaksista ajonestoa ole, joku 200D 124 koppanen ollut.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 19:43

"yleensä autot varastetaan ja sitä tapahtuu akonestollakin varustettujen kohdalla vaikka ne avaimet onkin köökin naulassa."

Ajonestosta siis tuossa lähinnä lie puhe. Tosiaan, jos auto varastetaan ja siinä on ollut avaimet paikoillaan niin aika turha vakuutusyhtiölle reklamoida...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 17:35

Aika heikko argumentti - yleensä autot varastetaan ja sitä tapahtuu akonestollakin varustettujen kohdalla vaikka ne avaimet onkin köökin naulassa. Joka ikisen auton ajoneston voi ohittaa ja lukon avata. Että jos tuommoinen menee läpi yhdessäkään oikeusistuimessa niin täytyy olla aika pahvia porukkaa kaikilla puolin...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 15:23

Kyllähän sen ajoneston voi ohittaa tietyillä laitteilla, mutta käsittääkseni ne ovat aika arvokkaita ja miksi sellainen ammattirikollinen polttaisi varastamansa auton, kun sen voi myydä johonkin itä-eurooppaan?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 15:18

Venäjällä noita varastamattomia on pöllitty niitten avaimet ohittamalla jo toistakymmentä vuotta.

Netistäkin saa sieltä vempaimia joilla tuon lukon ja ajoneston voi ohittaa.

Meillä vaan tuomioistuin ja poliisi yhä inttävät vastaan. Lehdistö voisikin selvittää paljonko automaahantuojat ja vakuutusyhtiöt on voidelleet näitä jotta pitäytyvät sitkeästi kannassaan.

Ai niin, mutta eihän meillä ole sellaista kuin tutkiva journalismi. Niillä oli kaksintaistelu ja likasankojournalismi voitti 6-0.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Kirjoita kommenttisi tähän. Voit ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on esimoderoitu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti


Pirkanmaa

Varo varkaita: Rahat viedään taskuista Rauhaniemen pukukopissa

rauhaniemiwww

PIRKANMAA 10

Älä jätä arvotavaraa tai rahaa taskuihisi Tampereen Rauhaniemen kansankylpylän pukukopeissa! Kesä vasta tekee tuloaan, mutta jo tähän mennessä on paljastunut ainakin... Lue lisää

Kolarit ruuhkauttivat Tampereen keskustaa

wwwkolari

PIRKANMAA 210

Tampereen keskustassa sattui kaksi kolaria pahimpaan ruuhka-aikaan keskiviikkona. Toinen kolareista sattui Hämeenkadulla Stockmannin tavaratalon edustalla ja toinen Itsenäisyydenkadulla hieman ennen... Lue lisää


Ulkomaat

Italian pääministeri vannoo sotaa mafiaa vastaan

ULKOMAAT 00

STT, AFP, Reuters Italian on taisteltava armoa antamatta mafiaa vastaan, sanoi pääministeri Mario Monti Sisiliassa keskiviikkona. Palermossa vietettiin mafian murhaaman tuomarin Giovanni Falconen kuoleman 20. Lue lisää


Talous

Reuters: Euromaat varautuvat Kreikan lähtöön

TALOUS 03

Euromaat alkavat uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan valmistautua Kreikan lähtöön eurosta. Reutersin mukaan euromaiden virkamiehistä koostuvassa yhteistyöryhmässä sovittiin... Lue lisää


Urheilu

Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

13117572-www

URHEILU 13

Jalkapallon EM-kisat 2012 käydään Puolassa ja Ukrainassa 8.6. Lue lisää


Kiekko

MM-kisojen turnausmuodoksi riittää vaihtoehtoja – mikä on suosikkisi?

kiekkovoittowww

KIEKKO 221

1) 20 maata Alkulohkot: A: Venäjä, Kanada, Sveitsi, Valko-Venäjä, Kazakstan B: Suomi, Slovakia, Saksa, Ranska, Slovenia C: Tšekki, USA, Latvia, Itävalta, Unkari D: Ruotsi, Norja,... Lue lisää


Viihde

Maisteri Frangenin tärkeä alkoholineuvo kesäfestareiden ensikertalaiselle

Kopio simo3

VIIHDE 13

Maisteri Simo Frangen on jo kokenut festarikävijä. Kesää hän aikoo viettää kesää muun muassa Tammerfestissä ja Red Hot chili Peppersin keikalla, jonka maisteri... Lue lisää


Kulttuuri

Ennätyssuosio: Loppuunmyyty Pyynikin kesäteatterin Kuuma kesä ’85 sai lisänäytöksiä

5459071

KULTTUURI 10

Tampereen Pyynikin kesäteatterin ensi kesän näytelmän Kuuma kesä ’85 lippuja on kysytty ennätystahtiin. Kaikki kesän esitykset ovat olleet loppuunmyytyjä jo useita viikkoja. Lue lisää


Pääkirjoitukset

Analyysi: Urpilaisen uskomaton kasvutarina

PÄÄKIRJOITUKSET 512

1. Hallituksessa sdp:n saldo on selvästi plussalla. Lue lisää


Asuntomessut

Uutisia

  1. Jalkapallotuloksia Ruotsin Allsvenskanista

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:24 0 0

  2. Joey Bartonille 12 ottelun panna

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:08 0 0

  3. Italian pääministeri vannoo sotaa mafiaa vastaan

    ULKOMAAT 23.5. 22:11 0 0

  4. Rodriguez rutisti etappivoittoon ystävänsä muistoksi

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 22:09 0 0

  5. Liikennekaaos nostatti mellakan Sao Paulossa

    ULKOMAAT 23.5. 21:14 1 0

  6. Jalkapallon EM-kisat 2012 - koko otteluohjelma! Näin näet ne televisiosta

    URHEILU 23.5. 21:05 1 3

  7. Reuters: Euromaat varautuvat Kreikan lähtöön

    TALOUS 23.5. 20:49 0 3

  8. Katainen: Kreikan eroon eurosta varauduttu jatkuvasti

    TALOUS 23.5. 20:48 1 2

  9. MTV3: Antijytky odottaa perussuomalaisia kuntavaaleissa

    KOTIMAA 23.5. 20:12 1 8

  10. Uintituloksia EM-kilpailuista

    URHEILUSÄHKEET 23.5. 20:08 1 0

  1. Juurihan digiaika alkoi! Pian televisiot myllätään taas uusiksi

    KOTIMAA 23.5. 11:09 1 60 8998

  2. Poliisi otti kadonneen 14-vuotiaan kiinni Tampereella kilpajuoksun jälkeen

    KOTIMAA 23.5. 09:39 2 17 6122

  3. Karkottaisiko Frontside Ollien soittaminen Keskustorin juopot?

    KOTIMAA 23.5. 07:13 2 54 5620

  4. Hämmennys lähiössä: Kerjäläiset kolkuttelevat kotiovilla

    KOTIMAA 22.5. 10:41 11 190 4568

  5. Tämän takia Mustalahti vilisi poliiseja

    PIRKANMAA 23.5. 14:09 1 4 4399

  6. IL: Pikkutyttö kuoli yksin sairaalassa - Vanhemmille ei ole tilaa

    KOTIMAA 23.5. 09:11 3 38 4365

  7. Valitus nurin: Halpabussiyhtiö sai luvan ajaa Tampereen ja Helsingin väliä

    KOTIMAA 23.5. 10:00 1 31 4331

  8. Kuninkaankadun surma: Nainen tapettiin käsipainolla, raiskauksen uhreja etsitään yhä

    KOTIMAA 23.5. 14:06 0 6 4084

  9. Tolppaa päin suistunut Volvo romuttui pahasti

    KOTIMAA 23.5. 14:56 1 28 3975

  10. Kolarit ruuhkauttivat Tampereen keskustaa

    PIRKANMAA 23.5. 17:51 2 10 3701


Kotimaa

Tuoreimmat blogit

Puheenaiheet 3 uusinta

Puheenaihe: Kumouksen tulos, naiset ulos

144961114

ULKOMAAT 26

Vielä maaliskuussa Egyptin poliittiset portinvartijat etsivät kiihkeästi niin sopivia kuin päteviäkin presidentinvaaliehdokkaita. Tiedotusvälineiden esittelemä nimilista oli pitkä,... Lue lisää

Puheenaihe: Ei se ole mansikkapaikka, missä kouluja tuhotaan

Mansikkapaikka 4

PIRKANMAA 46

Valkeakoski oli ennen haiseva ja taantuva teollisuuskaupunki. Nykyään se on mansikkapaikka – lapsiperheiden ja omakotiasujien onnela. Lue lisää

Puheenaihe: ”Ei kannata sopia itse kaikesta” – Nämä ovat Metalliliiton kolme teesiä

5354492www

KOTIMAA 59

Se, mikä ennen oli itsestäänselvyys, asetetaan tänään helposti kyseenalaiseksi. Tämä sinänsä terve ilmiö on yksi kaikenpuolisen kehityksen peruslähtökohta. Lue lisää

Sää

 



Uutisia

Toimituksen valinnat

Ylioppilaat 2012: Pirkanmaan ja lähiseudun tuoreiden ylioppilaiden nimet

www_yliop

PIRKANMAA 4336

Onnea uudet ylioppilaat! Julkaisemme Pirkanmaan alueen ja lähiseudun lukioiden uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun saamme tietoja kouluilta. Lue lisää

Aamulehti.fi tiukentaa uutisten kommenttien valvontaa, lue tästä vastaukset yleisimpiin kysymyksiin

PIRKANMAA 79278

Edit: Saimme tähän uutiseen erittäin runsaasti kommentteja. Olemme julkaisseet lähes kaikki niistä tämän jutun perässä. Lue lisää

Aamulehti.fi nyt tarjolla myös HELPPO-versiona

wwwnäkymä

PIRKANMAA 11817

Hyvät lukijat, tästä päivästä lähtien Aamulehti tarjoaa verkkosisältönsä myös aivan uudessa, erityisesti tablettimaailmaan sopivassa helpossa muodossa. a... Lue lisää

Tervetuloa Aamulehden asuntomessusivuille!

PIRKANMAA 1000

Aamulehti julkisti maanantaina 26.3. Lue lisää

Lue nämäkin

Asuntomessut
Mobiilisivusto
Ekalehti

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Aamulehti - Itäinenkatu 11, 33210 Tampere - puhelin: 010 665 111 (vaihde), 010 665 3116 (verkkotoimitus), 0800 02030 (uutisvinkki, maksuton numero) | Käyttö- ja sopimusehdot